SDP:n Paula Werning: Nuorten liikenneonnettomuudet huolestuttava ilmiö

4.9.2020

Kansanedustaja Paula Werning (sd) pitää erittäin huolestuttavana nuorten tilastoja siitä, miten heidän keskuudessaan liikenneonnettomuudet ja -kuolemat ovat yhä kasvava ilmiö.

Liikenneturvan mukaan nuoret ovat olleet viime vuosina yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Esimerkiksi rattijuopumistapauksissa kuolleista ja loukkaantuneista yli kolmannes on 15-24-vuotiaita.

– Näissä liikenneonnettomuuksissa on selvästi havaittavissa yhteisiä piirteitä. Rattijuopumisten lisäksi on ylinopeutta, turvavöitä ei käytetä ja ajokortti on ajettu vain vähän aikaa sitten. Kyse ei ole siitä, etteikö nuori kuljettaja oppisi teknisesti sen, kuinka autoa ajetaan. Ennakointikyky, riskien arviointi ja liikennekypsyys tulee iän ja kokemuksen myötä, Werning toteaa.

Tilastoja tarkasteltaessa esiin nousee selkeästi muutama yksityiskohta.

– Nuoret yliarvioivat helposti omia ajotaitojaan ja ottavat tavallista suurempia riskejä. Näistä seuraa sitten se, että esimerkiksi suistumisonnettomuuksia on paljon ja näissä on menehtynyt noin 40% uhreista. Lisäksi kohtaamisonnettomuuksissa menehtyi joka kolmas, Werning sanoo.

Onnettomuusriski kasvaa myös usein silloin, kun nuoren kuljettajan kyydissä on kavereita. Näyttämisen halu ja tarve kilpailla lisäävät riskejä.

– Silloin riskinotto kasvaa helposti ja kuljettajan keskittyminen herpaantuu. Myös humalassa ajaminen lisääntyy tällöin. Varsinkin nuorten miesten keskuudessa tämä on yleisempää kuin nuorten naisten, Werning huomauttaa.

Werningin mukaan enemmistö nuorista on sitä mieltä, että aikuisten kuljettajien tulisi suhtautua nuoriin kuljettajiin myönteisemmin.

– On tärkeää, että kokeneemmat kuljettajat huomioivat harjoittelevat kuskit ja suhtautuvat heihin kärsivällisesti. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja on otettava huomioon, että he vasta ovat saaneet ajokortin ja ajaminen siksi sujuu hitaammin. Nuorta kuljettajaa todennäköisesti myös jännittää aluksi ja siihen ei tarvita muiden autoilijoiden kärsimättömyyttä.

Lisäksi voitaisiin tarkastella mahdollisuutta esimerkiksi lisätä koulujen yläasteella annettavaa liikennekasvatusta sekä autokouluissa pidettävää tapakoulutusta.

Jaa sosiaalisessa mediassa