SDP:n Paula Werning: Jupinoista huolimatta lääkärihelikopterien sijoitus Uttiin etenee suunnitellusti

14.9.2021

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) korostaa, että lääkärihelikopterien tukikohdan sijoittaminen Uttiin tukee ja parantaa ensihoitopalveluiden kattavuutta. Tosiasia on yksinkertaisesti se, että aiemmin tehdyt päätökset sijoituspaikasta perustuvat perusteellisiin selvityksiin ja palveluiden yhdenvertaiseen saatavuuteen.

HUSin selvityksen mukaan saatavuusalueitten vertailussa toisiinsa Utin 100 kilometrin alueella voidaan tavoittaa päälle 600 000 asukasta ja 150 kilometrin säteellä jopa lähes 2 200 000 asukasta. Lappeenrannan kattavuusalueet ovat vastaavasti vajaat 400 000 ja vajaat 700 000. Sosiaali- ja terveysministeriön selvitysten mukaan Kouvolan Uttiin sijoittuva tukikohta voi lisäksi tarvittaessa hoitaa myös Helsinki-Vantaan tukikohdan tehtäviä. Tästä on hyötyä esimerkiksi silloin, jos samaan aikaan tulee useita hälytyksiä.

-Tarkastelen tätä asiaa nimenomaan ensihoitopalvelujen saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta, en Kymenlaakson tai Etelä-Karjalan kisailun näkökulmasta. Hätätilassa on poikkeuksetta kyse ihmishengistä. Utista helikopterin toimintasäteellä tavoitetaan merkittävästi enemmän ihmisiä kuin Lappeenrannasta. Tästä nimenomaan on kyse, tarjotaan apua mahdollisimman monelle hädän hetkellä sitä tarvitsevalle, sanoo Werning.

Julkisuudessa on esitetty epäilyjä siitä, että Utin tukikohdan suunnittelu ei etene on perusteetonta. Suunnittelu etenee kuten kuuluukin ja FinnHEMSin mukaan tontti toiminnalle löytyy Utista. FinnHEMSin selvitystyö on vienyt Utin osalta enemmän aikaa verrattuna Seinäjoen tukikohdan tilanteeseen ja siitä syystä hankkeet etenevät eritahtiin.

– Kahden uuden tukikohdan vertailu keskenään on turhaa ja kertoo perehtymättömyydestä hankkeiden erilaisuuteen. Utin ja Seinäjoen ero on muun muassa siinä, että Utti on sotilaslentoasema ja niinpä selvitystyössäkin joudutaan huomioimaan sotilasalueeseen ja -toimintaan liittyviä seikkoja. Myös maavoimien esikunta on lausunut tukikohdan sijoittumisesta Uttiin, eivätkä näe estettä hankkeen toteutumiselle, painottaa Werning.

Werningin mukaan Kymsoten roolina tulevassa lääkärihelikopteritoiminnassa on lääkäritoiminnan tuottaminen. Myös tähän ollaan valmistauduttu ja tämän vuoksi Kouvolaan on jo rakennettu 24/7 valmiudessa oleva lääkäriyksikkö. Populistisista puheista huolimatta, uusia suunnitelmia ei ole luvassa ja lääkärihelikopterit nousevat ilmaan Utista, kun sen aika on.

Jaa sosiaalisessa mediassa