SDP:n Paatero: Sote-palveluiden vallan ja vastuun vahvaan liittoon sopii huonosti markkina-ajattelu

3.8.2018

Sote-palveluissa vallan ja vastuun liitto on vahvempi kuin ehkä millään muualla toimialalla. Siksi markkina-ajattelu sopii siihen huonosti, sanoo Sirpa Paatero.

– Ilolla voi tervehtiä viime aikoina on noussutta keskustelua, miten yhteiskunnan vastuulla oleviin tehtäviin yritetään käyttää markkinatalouden oppeja ja kuinka huonosti ne tähän soveltuvat. Professori Markku Kuisma (HS 29.7.) kuvasi ansiokkaasti, miten huolestuttavaa on vallan antaminen markkina-ajattelulle. Tämä on aivan toisenlainen ajattelu kun nykyisellä Sipilän hallituksella, toteaa SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero. 

– Sote-palveluissa vallan ja vastuun liitto on vahvempi kuin ehkä millään muualla toimialalla. Siksi markkina-ajattelu sopii siihen huonosti ja voi toimia vain palveluita täydentävänä toimintana. Ihmisten hyvinvointi ei ole kauppatavaraa eikä sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisvastuu voi perustua kilpailuajattelulle.

Vanha sanonta pitää edelleen kutinsa: markkinat hyvä renki mutta huono isäntä.

– Valta ja vastuu kulkevat soteasioissa tiukasti käsi kädessä. Siksi myös päätöksenteko täytyy tapahtua sillä taholla, jolla on vastuu asiasta. Markkinat eivät koskaan ota kokonaisvastuuta, vaan se on aina julkisella puolella, ja siksi päätöksiä verovaroin tuotettavista palveluista on voitava tehdä kansanvallan mukaisesti. Kun kyse on ihmisten terveydestä ja elämästä, päätöksiin tarvitaan yhä virkavastuulla toimivat työntekijät, muistuttaa Paatero.

Useimmat esimerkit osoittavat tämän niin kotimaasta kuin naapurista.

– Ruotsissa jo luodaan lakia voittojen suitsimiseksi verovaroilla tuotetuissa sote-palveluissa, mutta Suomessa hallitus kieltäytyy edes keskustelemasta asiasta. Ja Ruotsissa on jo nyt esimerkkejä yritysten lopetettua toimintansa, jolloin julkinen joutuu ottamaan potilaat vastuulleen.

– Pihlajalinna Jyväskylässä on kotimainen osoitus vastaavasta. Kun voittoa ei ole näköpiirissä, lopetetaan toiminta. Tällöin jäljet siivoaa julkinen puoli, jonka on oltava valmiudessa ottamaan kaikki omaksi toiminnaksi eli pidettävä huolta kaikesta osaamisesta ja oltava silti tehokas ja tuottava. Ja samalla oltava valmiudessa suuronnettomuuksiin, luonnonkatastrofeihin, epidemioihin ym.

– Useat tutkimukset osoittavat, että julkisella vastuulla toimivat Suomen sote-palvelut ovat tuloksien ja tuottavuuden perusteella maailman parhaimmistoa. Epäkohtia järjestelmässä kiistatta on, mutta jos vastauksia lähdetään hakemaan sokeasti markkina-ajatteluun luottaen, on kuin löisi lekalla hyttystä. Ongelmakohtiin löytyy ratkaisut erottamatta vallan ja vastuun tärkeää symbioosia. Perusajattelua ei siis ole tarvetta muuttaa. Tästä syystä demarien mallissa julkinen puoli vastaisi sote-tuotannosta ja käyttäisi, kuten tälläkin hetkellä, yrityksiä ja järjestöjä palveluiden toteuttajina, sanoo Paatero. 

Jaa sosiaalisessa mediassa