SDP:n Paatero: Kokoomuksen kuntateot puhuvat karua kieltä

26.3.2019

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero näkee kokoomuksen suunnanmuutoksen kuntakysymyksissä myönteisenä asiana.

– On hyvä, että kokoomus on herännyt kuntien olemassaoloon useammassakin kysymyksessä. Neljä vuotta tuuli on ollut kovin kuntavastaista, muistuttaa Paatero. 

– Menneen hallituskauden teot kertovat aivan toista, karua kieltään. Kunnilta on viety palveluiden järjestämisestä 800 miljoonaa euroa valtionosuuksista. Yhtä kylmää kyytiä on ollut tarjolla kunta-alan ahkerille työntekijöille. Lomarahan leikkaukset muistetaan kyllä kuntatyöntekijöiden kentällä osoituksena arvostuksen puutteesta, erityisesti pienipalkkaisia naisia kohtaan.

Ehkä nopein takinkääntö nähtiin sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen.

– Vielä muutama viikko sitten hallitus oli sote-uudistuksessa kieltämässä lailla kuntien minkäänlaisen osallistumisen, sote-palveluiden tuottamiseen tai järjestämiseen, vastoin mm. perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Nyt kokoomuksen malli rakentuu kuntien pohjalle. Miksei kokoomus ehdottanut sote-uudistukseen muokkauksia vielä hallituksessa olleessaan ja luopunut useampaan otteeseen mahdottomaksi osoittautuneesta lehmänkaupasta. Sitä vastoin meidän mallissa kunnat ovat olleet koko ajan mukana, kysyy Paatero.

– Nyt suunta on kääntynyt myös Pisara-radan suhteen, vaikka kokoomus itse kaatoi hankkeen etenemisen viimeksi, toteaa Paatero.

Jaa sosiaalisessa mediassa