SDP:n Paatero: Itäiseen Suomeen tarvitaan ratkaisuja tulevaisuuden turvaamiseksi

6.6.2022

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti valtiosihteerityöryhmän, jonka tarkoituksena on selvittää toimenpiteitä itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheuttaa aluetaloudellisia haasteita ja pitkäaikaista epävarmuutta erityisesti itäiseen Suomeen. Kotkalainen kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) kiittää ministeriötä ja näkee, että työryhmä on erittäin tarpeellinen.

– Koko itäraja aina Kymenlaaksosta pohjoisempaan Lappiin saakka joutui poikkeuksellisen vaikeaan paikkaan, kun matkailu, kauppa, vienti, transitoliikenne ja muu yhteistyö ovat loppuneet lähes täysin. Ensin aluetta koetteli koronakriisin seuraukset ja nyt sodan, pakotteiden ja muuttuneen turvallisuustilanteen vaikutukset, joiden kestoa on vaikea arvioida. Menee varmasti pitkään, ennen kuin raja-alueen tilanne palautuu lähellekään entistä tasoa, Paatero kommentoi.

– Valtion tukea ja toimenpiteitä tarvitaan, jotta alueen elinvoimaisuus pidemmällä aikavälillä turvataan. Uusia ratkaisuja on löydettävä alueen tulevaisuuden varmistamiseksi ja annan työryhmälle täyden tukeni tässä työssä, jota on tärkeää tehdä yhdessä alueen toimijoiden kanssa, Paatero jatkaa.

Paatero muistuttaa, että pelkästään Kymenlaakson alueella logistiikka- ja arvoketjut työllistävät sekä suoraan että välillisesti valtavan joukon ihmisiä. Kymenlaaksossa teollisuuden, kuljetuksen ja varastoinnin alat ovat merkittäviä työllistäjiä.

– Toisaalta alue on koko Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisessä asemassa. Haminan-Kotkan satama on teollisuudelle logistisesti tärkeä toimija. Lisäksi Kouvolan RRT-alue on keskeinen linkki koko maan raideliikenteelle, jota tulisi tulevissa suunnitelmissa hyödyntää kotimaan tavarakuljetusten kehittämisessä. Erityisesti Saimaan kanavalle tarvitaan korvaavaa raideliikennettä, Paatero toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa