SDP:n Niina Malm: Teollisuus ja ympäristö muodostavat Suomen viennin kivijalan jatkossakin

7.8.2020

SDP:n kansanedustaja Niina Malm on huolissaan aika ajoin esiintyvästä teollisuuden ja ympäristön vastakkainasettelusta. Malmin mielestä on välttämätöntä, että teollisuutta ja ympäristöä ei nähdä toisiaan poissulkevina asioina. Teollisuuden toimintaedellytykset ja ympäristöarvot ovat yhteensovitettavissa.

– Teollisuus ja ympäristö yhdessä muodostavat Suomen viennin kivijalan jatkossakin. Niiden yhteensovittaminen kestävästi on tulevan kasvun avain. On lyhytnäköistä ryhtyä asettamaan vastakkain teollisuutta ja ympäristöä, sillä tarvitsemme molempia, Malm toteaa.

Malm muistuttaa, että suomalaisilla on pitkältä ajalta osaamista ja kokemusta ympäristöarvojen huomioimisesta teollisuudessa. Toki on myös aloja, joilla tässä ei ole yhtä hyvin onnistuttu. Malm nostaa esiin esimerkkinä kaivosteollisuuden, jota koskeva lainsäädäntö kaipaa monilta osin päivittämistä.

– Kaivosteollisuus on esiintynyt viime vuosina julkisuudessa alana, jonka piirissä ympäristöarvoja ei ole riittävän hyvin pystytty huomioimaan. Siksi kaivoslakia on uudistettava vastaamaan paremmin ympäristön asettamia reunaehtoja. Kestävä kaivostoiminta voi olla suuri tulevaisuuden työllistäjä, Malm päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa