SDP:n Mika Kari: Hävittäjähankinta jatkaa Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuvaa linjaa

10.12.2021

Hallitus on tehnyt tänään päätöksen HX-hävittäjähankinnasta. Suomen ilmavoimien nykyiset Hornet-hävittäjät tullaan korvaamaan yhdysvaltalaisen Lockheed Martin F35-kalustolla.

Hallitus on tehnyt tänään päätöksen HX-hävittäjähankinnasta. Suomen ilmavoimien nykyiset Hornet-hävittäjät tullaan korvaamaan yhdysvaltalaisen Lockheed Martin F35-kalustolla.

– Valtioneuvoston päätös on niin talouden kuin kansallisen turvallisuuden näkökulmasta merkittävä ja se perustuu huolelliseen ja tarkkaan harkintaan. Ilmavoimien kehittäminen on osa Suomen kolmihaaraisen – maa-, meri- ja ilmavoimien – puolustuksen vahvistamista. Nyt loppuun saatettu hankintapäätös tulee selkeyttämään puolustusvoimien rakenteen suunnittelua seuraaviksi vuosikymmeniksi, toteaa pitkäaikainen puolustusvaliokunnan jäsen, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Mika Kari.

– Hävittäjävalinta jatkaa jo 90-luvulla valittua ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa, jossa sotilaallisesti liittoutumaton Suomi määrittelee omien turvallisuustarpeiden pohjalta tarkoituksenmukaisimman ja tehokkaimman suorituskyvyn ilmavoimillemme. Vahva itsenäinen hankinta vahvistaa entisestään Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden perustaa, jonka muodostaa itsenäiseen suorituskykyyn perustuva puolustusvoimat sekä korkea maanpuolustustahto.

Keväällä 2018 lähetetyn tarjouspyynnön perusteella valinta tehtiin viiden ehdokkaan välillä: yhdysvaltalaisen Boeing F/A-18 Super Hornetin ja Lockheed Martin F-35:n, ranskalaisen Dassault Rafaleen, yhteiseurooppalaisen Eurofighter Typhoonin sekä ruotsalaisen Saab Gripen -monitoimihävittäjän välillä.

Puolustusvaliokunta ja eduskunta ovat hankintaprosessin aikana korostaneet, että Hornet-kaluston suorituskyky on korvattava täysimääräisesti, ja että hankinta tulee mahtua uuden kaluston käyttö- ja huoltokustannuksista sovittuihin raameihin. Tämä tarkoittaa, että hankkeen kustannukset eivät saa ylittää sille osoitettua 10 miljardia eikä HX–järjestelmän käyttö- ja ylläpitokustannukset saa olla enemmän kuin 10 % vuotuisesta puolustusbudjetista.

– Toivon, että hankinta, josta noin kolmannes ohjataan teolliseen yhteistyöhön, hyödyntää maksimaalisesti suomalaista teollisuutta ja suomalaisen osaamisen kehittämistä osana uuden F35:n kaluston hankintaa, päättää Kari.

Jaa sosiaalisessa mediassa