SDP:n Marko Asell: Lasten ja nuorten terveydestä pidettävä parempaa huolta

16.9.2021

Helsingin yliopiston, Tampereen yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen yhdessä viestintätoimisto Ahjo Communicationsin kanssa toteuttaman Epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi lapsille ja nuorille (EPELI) -tutkimushanke alustavat tulokset kertovat selkeästi pikaisesta tarpeesta tiukentaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa elintarvikemarkkinointia.

– Olen jo pitkään nostanut keskusteluun lasten ja nuorten hyvinvoinnin. Liikunnan lisäksi myös ravinnolla on keskeinen merkitys lasten ja nuorten kehittymisessä ja terveydessä. EPELI-hanke osoittaa selkeästi, että Suomessa on tarvetta tarkistaa markkinoinnin pelisääntöjä, jotta saamme ruokailutottumuksia muutettua, kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii.

EPELI-hankkeen mukaan Suomessa tulisi ottaa käyttöön ravitsemusprofilointiin perustuva järjestelmä, joka kertoisi elintarvikkeen ravitsemuksellisesta laadusta riittävän monipuolisesti, ei ainoastaan indikoiden epäterveellistä vaihtoehtoa ja terveellistä vaihtoehtoa. Toimiva ravitsemusprofilointi helpottaisi markkinoinnin sääntelyn lisäksi muun muassa haittaverotusta koskevien poliittisten päätösten tekemistä. Lisäksi sen avulla voitaisiin monipuolisemmin ohjata kuluttajia tekemään terveellisempiä valintoja.

EPELI-hankkeen mukaan markkinoinnin sääntely parantaa lähtökohtaisesti aina lasten ja nuorten hyvinvointia ja edistää lapsen edun lisäksi pidemmällä tarkastelujaksolla myös koko väestön terveyttä. Huolestuttavaa on myös se, että perheiden alempi koulutusaste ja pienemmät tulot ovat yhteydessä suurempaan epäterveellisten elintarvikkeiden osuuteen kaikista kotitalouden ruokaostoista.

– Hallitus on kertonut aloittavansa terveysperusteisen verotuksen selvittämisen. Mielestäni tarkasteluun pitäisi ottaa paitsi verotus ja markkinointi myös se, miten esimerkiksi makeiset ja sipsit on aseteltu esille myymälöissä, jotta saataisiin aikaiseksi kokonaisvaltainen muutos haitallisten elintarvikkeiden vähentämiseksi kansalaisten ruokailutottumuksista, Asell kertoo.

EPELI-hankkeessa kartoitettiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia sekä ratkaisuja sen aiheuttamiin haittavaikutuksiin. Tutkimuksen mukaan nykyistä tiukempaa ja rajoittavampaa markkinoinnin sääntelyä tarvitaan suojelemaan etenkin 13–17-vuotiaita nuoria. Tutkimus on osa valtioneuvoston vuoden 2020 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Tutkimusprojektin loppuraportti ilmestyy lokakuussa 2021.

Jaa sosiaalisessa mediassa