SDP:n Marko Asell: Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisättävä tälle vuodelle koronakriisin vuoksi

13.5.2020

Koronakriisin takia nuorisotyöttömyys on kasvanut huomattavasti. Samaan aikaan korkeakoulut ovat joutuneet turvautumaan poikkeusratkaisuihin pääsykokeiden osalta.

– Aloituspaikkojen lisääminen tälle vuodelle korkeakouluissa parantaisi osaltaan nuorten pärjäämistä näinä poikkeusaikoina, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Marko Asell (sd.) pohtii.

Koronakriisi on lisännyt huomattavasti lomautuksia ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös työttömyyden kasvuun. Kevään aikana YT-menettelyjen piirissä on ollut jo 476 000 työntekijää. Tämä vaikuttaa suoraan myös kesätyöpaikkojen tarjontaan. Näin erityisesti nuorten mahdollisuudet työkokemuksen kerryttämiseen ja valmistumisen jälkeiseen ensimmäiseen työpaikkaan kiinni pääsemiseen vaikeutuu. Nuorisotyöttömyys onkin noussut lyhyessä ajassa huolestuttavasti. Myös työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson esitti korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämistä A-studiossa 12.5.2020.

Koronakriisin myötä korkeakoulujen pääsykoejärjestelyt muuttuivat. Yliopistot ovat linjanneet, että perinteisiä valintakokeita ei ole koronatilanteen vuoksi mahdollista järjestää turvallisesti. Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia, jolloin ensimmäinen vaihe karsii siinä parhaiten menestyneet hakijat toiseen vaiheeseen. Karsintavaihe toteutetaan pääsääntöisesti etänä sähköisellä alustalla. Toinen vaihe voidaan toteuttaa etänä tai pieninä, kampuksella suoritettavina koetilaisuuksina. Myös ammattikorkeakoulujen valintakokeet järjestetään kesäkuussa kaksivaiheisena. Ensimmäisen vaiheen valintakoepäivä on 4.6. Tuolloin järjestetään digitaalinen etäkoe. Toisen vaiheen koe järjestetään 23.-25.6.2020 ammattikorkeakoulujen kampuksilla eri puolilla maata.

– Aloituspaikkojen lisääminen on hallitusohjelman mukainen toimenpide. Tämä voitaisiin poikkeusoloissa rahoittaa koronakriisin hoitamiseen tarkoitetuilla varoilla. Satsaaminen koulutukseen ja nuoriin on parasta kriisin hoitamista ja ohjaa Suomea kohti parempia aikoja, Asell painottaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa