SDP:n Marin vaatii hallitukselta kolmea tekoa lasten ja nuorten turvallisuuden parantamiseksi

12.1.2019

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marinin mukaan hallituksen on herättävä sisäisen turvallisuuden ongelmiin sekä kansalaisten huoliin lasten ja nuorten turvallisuudesta. Marinin mukaan Oulun järkyttävät tapaukset alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista osoittavat selvän tarpeen poliisien määrän ja resurssien lisäämisestä. Marin painottaa myös tarvetta lainsäädäntömuutoksille ja kriisiavun ohjaamiselle Ouluun.

– Hallituksen on herättävä tähän hälyttävään tilanteeseen. Tarvitsemme nyt ennen kaikkea turvallisuudesta vastaavien viranomaisten resurssien vahvistamista, raiskauslainsäädännön uudistusta ja kriisiavun ohjaamista Ouluun. Yhteiskunnan resursseja on ohjattava lisää etenkin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien kuten lasten ja nuorten suojeluun.

Marin katsoo, että viranomaisille tulee taata riittävät resurssit, jotka määritellään tarpeen, ei taloustilanteen mukaan. Kansalaisen on saatava apua silloin, kun sitä tarvitaan. Tulevan vaalikauden alussa on valmisteltava parlamentaarinen ohjelma poliisien määrän johdonmukaiseksi lisäämiseksi.

– Kansalaisten turvallisuus edellyttää poliisien määrän lisäämistä. Viranomaisille on turvattava riittävät resurssit rikosten tutkimiseksi ja selvittämiseksi.

Raiskauslainsäädäntöä uudistettava

Marinin mukaan myös raiskauslainsäädännössä on selkeitä uudistamistarpeita. Tärkeimmiksi hän nimeää vähimmäisrangaistusten nostamisen, raiskauksen määrittelyn suostumuksen puutteen kautta ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten tiukentamisen.

– Lapsi ei kykene päättämään seksuaalisesta kanssakäymisestä ja teko on tulkittava aina törkeäksi raiskaukseksi. Rangaistuksia on tiukennettava kautta linjan, mutta aivan erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvien tekojen osalta.

Marin kuvaa Oulun tekoja järkyttäviksi ja vastenmielisiksi. Samalla hän toteaa, ettei tilanne saa johtaa tekoon liittymättömien ihmisten leimaamiseen tai vihanlietsontaan.

– Minun kantani seksuaalirikoksiin on selvä. Rikoksiin syyllistyneiden on saatava kovat tuomiot, ovat tekijät ketä tahansa, Marin sanoo.

Jaa sosiaalisessa mediassa