SDP:n Malm: Nyt tarvitaan tukea eikä rökitystä – puuttuuko keskustalta täydellisesti kunnioitus julkisen sektorin työntekijöitä kohtaan?

13.6.2022

SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm tyrmää täysin Mika Lintilän puheet uudesta kilpailukykysopimuksesta (MT 13.6.2022).

Sipilän hallituksen rakentama kiky-sopimus kuritti erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisia aloja.

– Olemme vähitellen toipumassa koronakriisistä. Tässäkö keskustan kiitos kaikille arjen sankareille, jotka ovat venyneet ja pyörittäneet yhteiskuntaamme vaikeina aikoina, Malm kysyy.

Inflaatioennuste oli huhtikuussa 5,7 prosenttia. Se heikentää huomattavasti palkansaajien ostovoimaa ja toimeentuloa. Tavallisten palkansaajien toimeentuloa ei pidä kuitenkaan vaikeuttaa entisestään.

Työntekijöiden kurittamisen sijaan Malm ehdottaa, että kikystä peruutettaisiin kokonaan takaisin normaaliaikaan. Se tarkoittaa, että aiemmin työntekijöille siirretyt sosiaaliturvamaksut palautetaan takaisin työnantajien harteille.

– Meidän on pidettävä huolta kotimaisesta ostovoimasta. Työnantajamaksujen siirto parantaisi ihmisten ostovoimaa vaikeassa tilanteessa mikä tukisi myös kotimarkkinoita ja erityisesti palvelualojen toipumista vaikea korona-ajan jälkeen. Tässä tilanteessa se olisi oikea ratkaisu, Malm summaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa