SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Ensi vuoden budjetissa luodaan vahva silta tulevaisuuteen

7.10.2020

– Tulevan vuoden budjetissa hallitus rakentaa vahvaa siltaa tulevaisuuteen, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

Eduskunta keskusteli keskiviikkona hallituksen budjettiesityksestä. Ensi vuoden budjetissa ja siihen liittyvissä lakiesityksissä vahvistetaan kuntien ja järjestöjen toimintaedellytyksiä, vahvistetaan osaamista oppivelvollisuuden pidentämisellä ja esimerkiksi perustetaan vanhusasianvaltuutetun virka ja toimisto.

Ensi vuonna peruspalveluiden valtionosuuksiin tehdään 300 miljoonan euron korotus ja yhteisöveron jako-osuuteen tehdään 10% määräaikainen korotus, mikä merkitsee kunnille noin 550 miljoonaa euron lisätuloa. Samoin koronaan liittyvät testausmenot korvataan kunnille ja sairaanhoitopiireille täysimääräisesti valtion toimesta.

Järjestöt tekevät meillä arvokasta työtä muun muassa lasten, nuorten, vammaisten, päihde- ja mielenterveysongelmaisten sekä pitkäaikaistyöttömien parissa. Koronaepidemian aikana järjestöjen ketteryys ja joustava toiminta on mahdollistanut avun niillekin, jotka olisivat muutoin jääneet palveluiden ulkopuolelle. Hallitus kompensoi ensi vuoden budjetissaan järjestöille rahapelituottojen alenemisen vuoksi uhanneen tulomenetyksen.

Oppivelvollisuuden ulottaminen toiselle asteelle on merkittävin koulutuspoliittinen teko vuosikymmeniin. Uudistus vahvistaa osaamisemme perustaa, nuorten työmarkkina-asemaa ja torjuu syrjäytymistä ja pitkässä juoksussa sen on myös arvioitu vähintään maksavan itsensä takaisin.

– Oppivelvollisuuden pidentäminen on 2020-luvun peruskoulu-uudistus, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

Vanhusasiavaltuutetun tehtävänä on vahvistaa vanhusväestön asemaa, edistää ikäihmisten kuulemista heitä koskevassa päätöksenteossa ja puuttua esille tuleviin epäkohtiin. Valtuutettu toimii yhteistyössä muiden viranomaisten, asiantuntijoiden ja järjestöjen kanssa.

– Viisas hallitus tekee sekä pikaisesti vaikuttavia että myös pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että epidemian aikana pidämme kaikki mukana sekä luomme jo vahvasti siltaa tulevaisuuteen, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa