SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Agenda 2030:n tavoitteet otettava vakavasti

8.10.2018

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen peräänkuuluttaa kestävän kehityksen toimintaohjelman (Agenda 2030) tavoitteiden huomioonottamista erityisesti ilmastonmuutoksen ja sen vaikutuksia vastaan taistellessa, köyhyyden poistamisessa sekä naisten ja tyttöjen aseman vahvistamisessa.

– Jos haluamme maailmanlaajuisesti vastustaa ilmastonmuutosta, Agenda 2030:n tavoitteet on otettava nykyistä vakavammin. Jos pidämme kiinni siitä, mitä kestävän kehityksen tavoiteohjelmassa on sovittu, etenemme varmasti oikeaan suuntaan, hän painottaa.

– Agenda 2030:ssä korostuu ekologisten asioiden lisäksi köyhyyden vastainen ohjelma sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien ja mahdollisuuksien vahvistaminen. Lisäksi rauhantyön ja rauhanomaisten yhteiskuntien edistäminen on tärkeää. Nämä kaikki asiat kytkeytyvät toisiinsa, sillä naisten asemalla on valtava merkitys rauhalle, demokratialle ja kestävälle kehitykselle. Ne ovat tärkeitä asioita ilmastonmuutoksen vastustamisessa ja esimerkiksi pakolaisuuden vähentämisessä. Näiden juurisyiden poistaminen edellyttää politiikkajohdonmukaisuutta.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan rooli kestävän kehityksen toteutuksen seurannassa on tärkeä. Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mäkisalo-Ropponen on ollut huolissaan nimenomaan siitä, miten politiikkajohdonmukaisuus toteutuu ja kysyy:

– Miten hallitus itse arvioi onnistuneensa toteuttamaan johdonmukaisesti Agenda 2030 tavoitteita? Ohjaavatko ne riittävästi kaikkea lainsäädäntötyötä, päätöksentekoa ja esimerkiksi kehitysyhteistyön rahoitusta?

Jaa sosiaalisessa mediassa