SDP:n Lindtman: Työeläkejärjestelmä on vahva näyttö sopimisen voimasta

19.3.2019

Eläketurvakeskuksen päivitetyn laskelman mukaan eläketurvan rahoitusnäkymät ovat vakaat seuraavat vuosikymmenet.

– Suomen työeläkejärjestelmä on taloudellisesti kestävällä pohjalla. Työmarkkinajärjestöt ansaitsevat kiitoksen siitä, että työeläkejärjestelmää on onnistuttu päivittämään säännöllisesti, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Lindtman muistuttaa, että työeläkejärjestelmän kehittämisessä kolmikantaista valmisteluperinnettä on osattu hyödyntää oikein.

– Työeläkkeissä on yhteistyössä työnantajien, työntekijöiden ja valtiovallan kesken haettu yhteinen tilannekuva, jonka pohjalta on yhdessä sovittu tavoitteista ja keinoista. Sopimisen kulttuuri on ollut vahvaa ja tulokset ovat olleet sen mukaisia.

Lindtman pahoittelee, että viime päivinä työnantajien piiristä on kuulunut paljon toisenlaistakin puhetta kolmikannasta ja sopimisesta.

– Toivoisin, että kaikki elinkeinoelämän toimijat muistaisivat sopimisen olevan aina riitaa parempi. Mahtavatko kaikki työnantajaleirin kommentaattorit ymmärtää, millainen merkitys kolmikantaisella sopimisella on ollut esimerkiksi työeläkejärjestelmän kehittämisessä.

Sopimisen kulttuurin rapauttamiseen kuuluvat myös näkemykset yleissitovien työehtosopimusten heikentämisestä.

– Ymmärrän, että löysät puheet työntekijöiden palkkojen alentamisesta saattavat viehättää kauppakamarien kabinetteja. EK:lta odottaisin kuitenkin enemmän: Suomen vahvuus on tulevaisuudessakin sopimisessa ja yhteistyössä, ei yksipuolisessa sanelussa ja sopimisen mahdollisuuksien rajaamisessa.

Jaa sosiaalisessa mediassa