SDP:n Lindtman peräänkuuluttaa selvyyttä hallituksen linjaan vanhustenhoivassa

Ajankohtaista 15:42

Antti Lindtman

 

– Keskustan Kaikkosen esitys erityistarkastuksista ja sanktioiden koventamisesta on kannatettava. Ehdotuksia pitää viedä pikaisesti eteenpäin. Sen sijaan että hallitus leikkii mustaa pekkaa keskenään, tarvitaan selvyys siitä, mikä koko hallituksen kanta asiaan on, vaatii SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

– Viimeaikaiset esimerkit pakottavat uudelleenarvioimaan hallituksen sotelinjaa. Hallituksen sotemalli rakentuu liiaksi markkinoiden ja yritysten omavalvonnan varaan. Ikäihmisten hoiva ei voi jäädä riippuvaiseksi siitä, kuinka ahnaasti yritysjohto maksimoi voittoja ja omia bonuksiaan. Viimeistään nyt on nähty, että hallituksen suunta sotessa on pahanlaisesti virheellinen.

– Nyt on myös nähty, että pelkillä puheilla ja löysillä lupauksilla näitä asioita ei ratkaista. Samaan aikaan kun yritykset sitoutuivat laittamaan asiansa kuntoon, toisaalla laiminlyönnit jatkuivat kuten ennenkin. Vähintä mitä voi odottaa on että hallitus kokoaa rivinsä ja kertoo pikaisesti yhteisen linjauksen vanhustenhoidon valvonnasta, sanoo Lindtman.

    Evästeasetukset

    Välttämättömät evästeet

    Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujemme teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Toiminnalliset evästeet ovat keskeisiä esimerkiksi sivujemme selaamisen ja sivujemme ominaisuuksien käyttämisen kannalta.

    Analytiikka

    Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit kuitenkin halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

    Kohdistus- ja mainosevästeet

    Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa SDP:n politiikasta kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

    Tällä sivustolla käytetään evästeitä

    Käytämme sivuillamme evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käytämme anonyymiä sekä myös yksilöityä tietoa verkkosivujemme kehittämiseen sekä viestinnän kohdentamiseen. Voit itse valita, mitä evästeitä hyväksyt.

    Lue lisää evästekäytännöistämme
    Muokkaa evästeasetuksia