SDP:n Lindtman: Kokoomus asemoimassa itsensä pysyvästi oikealle

6.2.2021

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen haastattelu Helsingin Sanomissa 6.2. vahvistaa kokoomuksen tuntuvan siirtymisen oikealle. Nyt on vuorossa koronakriisin laskun maksattaminen yhteiskuntamme heikompiosaisilla. Mykkänen avaa kokoomuksen uutta ajattelua pohtimalla pitäisikö sosiaaliturva palauttaa vuosikymmenen takaiselle tasolle. Säästyvät rahat Kokoomus ohjaisi veronkevennyksiin.

– Kyse ei ole mistään pienistä säästöistä vaan todella tuntuvista leikkauksista yhteiskuntamme heikompiosaisten toimeentuloon. Esimerkiksi perusturvan ”palauttaminen” kymmenen vuoden takaiselle tasolle merkitsisi työttömien peruspäivärahan ja työmarkkinatuen leikkausta neljänneksellä. Yksistään tämä tarkoittaisi esimerkiksi koronan vuoksi työttömäksi joutuneelle 175 euron leikkausta toimeentuloon. Siis ihmisille, jotka jo ennalta ovat menettäneet puolet tuloistaan, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

– Kun tähän yhtälöön lisätään puolueen ajamat toimeentulotuen, asumistuen ja työttömien eläkkeiden leikkaukset, on johtopäätös selvä. Kokoomus haluaa panna pienituloisimmat maksamaan koronakriisin laskun. Keppiä köyhille, porkkanaa hyväosaisille. Vaikuttaa siltä, että puolue on luopumassa 2000-luvun pitkästä keskustaoikeistolaisesta linjasta ja on nyt asemoimassa itsensä puhdasveriseksi oikeistopuolueeksi.

– Kun vielä muistetaan Petteri Orpon puheet siitä (https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=88030976), että leikkaukset tulisi aloittaa tällä vaalikaudella tehdyistä parannuksista eläkkeensaajien toimeentuloon, hoivapalveluihin ja koulutukseen, joutuu moni hoitaja ja opettaja pohtimaan, kannattaako oikean laidan vaihtoehdoille antaa tukea, Lindtman jatkaa.

Sen sijaan että haikaillaan vuosikymmenen taakse menneisyyteen, on katsottava rohkeasti tulevaisuuteen. Sivistys, osaaminen ja koulutus ovat vahvuuksia, jotka maatamme ovat kannatelleet ja tulevat kannattelemaan tulevaisuudessakin. Lisäksi tarvitaan rohkeita panostuksia digitalisaatioon, ympäristöystävällisen teknologiaan ja niiden kasvaviin vientimarkkinoihin. Parhaiten kasvuun päästään kiinni julkisen vallan, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyöllä.

– Koronakriisi on osittanut, että eheät yhteiskunnat pärjäävät parhaiten myös kriisien aikana. Siksi tulevaisuus rakennetaan parhaiten pitämällä kaikki mukana, Lindtman päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa