SDP:n Lindtman keskitetystä ratkaisusta: Hallituksella keskeinen rooli sovun syntymiseen

Ajankohtaista 04:54

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman on tyytyväinen laajan ja kokoavan työmarkkinaratkaisun syntymisestä Suomeen. Lindtmanin mukaan kolmikanta osoitti tarpeellisuutensa.

– Tärkein asia on saada tähän maahan lisää työtä ja eri osapuolten halu konsensukseen auttaa tätä tavoitetta ratkaisevasti, Lindtman sanoo.

Hallituksen rooli ratkaisun syntymiselle oli Lindtmanin mukaan ratkaisevan tärkeä.

-Ilman valtionvarainministeri Urpilaisen ja työministeri Ihalaisen ponnisteluja tätä ratkaisua ei olisi syntynyt”, Lindtman toteaa.

Sopimusyhteiskunta on Suomen kilpailukykyvaltti, josta on pidettävä jatkossakin kiinni.

-Oppositiopuolueet Perussuomalaiset ja Keskusta eivät tätä taida ymmärtää, sillä heidän viime keskiviikkona eduskunnassa esittelemillään vaihtoehdoilla ei tuposopuun olisi päästy. Onneksi hallitukselta ja työmarkkinaosapuolilta löytyi tahtoa sopia. Se on Suomen etu, Lindtman painottaa.