SDP:n Kymäläinen: Lisätalousarviossa varustamoille tukea koronatilanteessa

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen hallituksen tänään antamasta esityksestä ensimmäiseksi lisätalousarvioksi vuodelle 2021. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy 23,2 miljoonan euron määrärahaehdotus lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden liikennöinnin tukeen.
– Varustamot ovat olleet koronapandemian vuoksi ahdingossa, joten pidän erittäin tärkeänä, että laivaliikennöinnin tukitoimenpiteitä jatketaan. Nyt esitetyllä lisämäärärahalla voidaan turvata Suomen välttämättömien liikenneyhteyksien jatkuvuus ja huoltovarmuus. Suomen ulkomaankaupasta 80-90 prosenttia kulkee meritse, joten on selvää, että alan elinvoimasta huolehtiminen on keskeistä koko yhteiskunnan kannalta, Kymäläinen toteaa.
Vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa varattiin 24,8 miljoonaa euroa avustuksille lasti- ja matkustaja-alusvarustamoille, sillä koronakriisin ja siihen liittyvien rajoitustoimien vuoksi niiden kassavirta on merkittävästi vähentynyt ja toimintaedellytykset vaikeutuneet. Nyt pandemian jatkuessa varustamoiden tukitoimet ovat edelleen tarpeen myös tänä vuonna. Lisätalousarvioissa esitettyjen tukimäärärahojen lisäksi vuoden alusta astui voimaan laki, jonka perusteella valtio maksaa kertaluontoisesti merenkulun tukena työnantajille takaisin eräitä työnantajamaksuja.
– On erittäin tärkeää, että näiden avustusten kautta koronan merenkulkualalle aiheuttamia taloudellisia vahinkoja pystytään hieman helpottamaan ja samalla tukemaan elinkeinoelämämme toimintaa. Nyt esitettyjen lisämäärärahojen turvin varmistetaan myös rahdin säännöllisten kuljetusten sekä matkustajaliikenteen jatkuminen, Kymäläinen päättää.