SDP:n Kymäläinen: Liikenneratkaisut avainasemassa kasvukeskusten menestymisessä

Ajankohtaista 20:16

”Panostukset Kaakkois-Suomen liikenneverkostoihin ovat koko Itä-Suomen etu”, totesi liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen.

Kymäläinen osallistui SuomiAreenassa Kouvolan kaupungin järjestämään keskustelutilaisuuteen ”120 km/h seinään – Rakennemuutoksesta nousseen Kouvolan tarina”. Keskustelussa pohdittiin sitä, miten elämiseen liittyvät ratkaisut, kaupunkien välinen yhteistyö ja valtion tuki yhdessä muodostavat kaupunkien kasvualustan.

Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen ovat maalanneet monissa kunnissa synkkiä varjoja horisonttiin.

– Vaikka realiteetit tiedetään, kasvunpaikkoja täytyy aktiivisesti hakea. Yritykset luovat asuinpaikkaansa valitseville opiskelijoille ja perheestä haaveileville nuorille ne tulevaisuuden kiinnittymisen paikat, Kymäläinen huomauttaa.

Ilman rohkeita kokeiluja ja avoimuutta, menestystarinoita ei saavuteta.

– Kouvola edustaa esimerkkiä Kaakkois-Suomen kaupungista, jossa alueen vahvuudet on valjastettu viisaasti käyttöön kiinnittyen kysyntävetoisiin aloihin. Kouvola on onnistunut yhdistämään toimivan arjen ja elinkeinoelämän niin asukkaiden kuin yritysten hyväksi, Kymäläinen sanoo.

– Kouvolalla on tarjota pääkaupunkia edullisempaa asumista monipuolisten harrastusmahdollisuuksien ohella. Jos työmatkayhteydet raiteilla nopeutuvat, tämä tulee vähentämään pääkaupunkiseudulle pakkautuvaa muuttoliikettä. Nopeiden junayhteyksien rakentamisella voi siis olla mittavia vaikutuksia alueiden elinvoimaisuuden säilyttämisessä.

– Kaupungeilla on myös ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa. Ne, jotka osaavat hyödyntää kestävän kehityksen mahdollisuudet, tulevat pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa, muistuttaa Kymäläinen.

Laajaa kiistelyä on käyty siitä, kumpi Itäisen Suomen hankkeista tulisi käynnistää ensin – Porvoosta Kouvolaan kulkeva Itärata vai Porvoon kautta Kotkaan kulkeva itäinen rantarata?

– Ottamatta kantaa järjestykseen, on tärkeää, että Itäradan suunnittelu käynnistetään jo nyt. Yhteisen tahtotilan löytyminen on keskeistä esimerkiksi kaavoituksen osalta, joka taas mahdollistaa itse hankkeen toteuttamisen.

– Tärkeintä on, että isoja investointeja kohdennetaan tasapuolisesti ympäri maan. 12-vuotisessa valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa hankkeita viedään koko Suomen osalta niin, että elinkeinoelämän ja ihmisten tarpeet turvataan, Kymäläinen sanoo.