SDP:n Kymäläinen ja Kiljunen: Hallitus ei ole korottamassa polttoaineveroa

6.3.2021

Lappeenrantalaiset kansanedustajat Suna Kymäläinen (liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, sd.) ja Anneli Kiljunen (sd.) ihmettelevät Ylen 5.3. julkaisemaa uutista, jossa kerrotaan Lappeenrannassa tänään lauantaina järjestettävästä mielenilmauksesta hallituksen väitetysti suunnittelemaa polttoaineveronkorotusta vastaan.

– Hallitus ei ole korottamassa polttoaineveroa, toisin kuin jotkut tahot julkisuudessa haluavat antaa ymmärtää. Hallituksen tavoitteena on vähentää päästöjä tukemalla ja kannustamalla ihmisiä kestävien liikkumismuotojen pariin. Tarkoituksena on edistää muun muassa fossiilisten polttoaineiden korvaamista, autokannan uudistumista sekä liikennejärjestelmän tehostumista monipuolisen keinovalikoiman avulla, Kymäläinen ja Kiljunen huomauttavat.

Kaikki puolueet, myös perussuomalaiset, ovat hyväksyneet vastuulliset ilmastotavoitteet osana valtioneuvoston selontekoa Kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030. Liikenteellä on suuri rooli kansallisten päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. Tästä syystä puolueet ovat yhteisesti sitoutuneet puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

– Hallitukselle ja meille sosialidemokraateille on ensiarvoisen tärkeää, että liikenteen päästöjä vähennetään sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti. Autoilua ei pyritä lopettamaan, vaan lähtökohtana on se, että luodaan ihmisille ja yrityksille kannusteita ohjata liikkumistaan kestävämpään suuntaan, kansanedustajat painottavat.

Jaa sosiaalisessa mediassa