SDP:n Kymäläinen ilahtuneena määrärahasta laivaliikenteen avustamiseen

12.6.2020

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen, että hallitus on tänään täydentänyt neljättä lisätalousarvioesitystään koronaepidempian vuoksi vaikeuksissa olleen laivaliikenteen tukemiseksi. Hallitus esittää 24,8 miljoonan euron lisärahoitusta lasti- ja matkustaja-alusvarustamoiden avustuksiin.

– On erittäin hienoa, että hallitus on nyt löytänyt ratkaisun kotimaisen meriliikenteen tukemiseksi, kun alkuvuoden väylämaksujen takaisinmaksu ei onnistunut. Olen ollut erittäin huolissani suomalaisten varustamoiden pärjäämisestä tämän kriisin keskellä. Tämä on nyt oikeansuuntainen tukimuoto varustamoille, Kymäläinen toteaa.

– Koko Suomen talouden ja elinkeinoelämän kannalta on keskeistä, että kotimainen merikalusto säilyy toimintakykyisenä tällaisten vaikeiden aikojen yli, Kymäläinen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa