SDP:n Kymäläinen: Hallitukselta tärkeää tukea maakuntien saavutettavuudelle ja koronasta kärsineelle joukkoliikenteelle

2.3.2022

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen hallituksen tänään antamaan esitykseen vuoden 2022 ensimmäisen lisätalousarvion täydentämisestä. Hallitus esittää rahoitusta muun muassa maakuntalentokenttien ostoliikenteen jatkamiselle sekä koronapandemian vuoksi kärsineen joukkoliikenteen tukeen.

– On erittäin tärkeää, että hallitus esittää 17 miljoonan euron rahoitusta maakuntien lentoyhteyksien jatkamiseksi yhdeksällä kuukaudella eteenpäin. Viiden maakuntakentän lentoliikennettä on koronapandemian vuoksi toteutettu tilapäisenä ostopalveluna keväästä 2021 lähtien, kun Finnair lopetti liikennöinnin näille kentille. Tämänhetkisen budjettipäätöksen mukaisesti yhteydet on turvattu elokuun puoliväliin asti, mutta jatkorahoitukselle on edelleen tarvetta. Tarkoituksena on kuitenkin edelleen löytää tehokkaampi, markkinaehtoinen lentoliikennemalli alueille jatkossa. On syytä muistaa, että esimerkiksi Liikenne 12 -suunnitelmassa olemme sitoutuneet siihen, että valtio pyrkii huolehtimaan kolmen tunnin saavutettavuustavoitteen toteutumisesta niillä alueilla, joilla se ei täyty raideliikenteen keinoin, Kymäläinen toteaa.

Maakuntalentojen ostojen lisäksi hallitus esittää 30 miljoonan euron lisärahoitusta suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen tukeen sekä alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin ja kehittämiseen. Hallitus onkin tukenut joukkoliikennettä pandemian aikana määrätietoisesti, sillä vuonna 2020 joukkoliikennettä tuettiin yhteensä 200 miljoonalla ja viime vuoden 3. lisätalousarviossa 22,8 miljoonalla eurolla.

– Koronapandemia on vähentänyt merkittävästi joukkoliikenteen matkustajamääriä, mistä on aiheutunut toimijoille mittavia lipputulomenetyksiä, joten valtion tukea tarvitaan. On varauduttava siihen, että alkuvuodesta 2022 matkustajamäärät pysyvät yhä alhaisemmalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Meidän on syytä huolehtia siitä, että joukkoliikenteen palvelutaso säilyy hyvänä myös koronan jälkeen. Tämä on tärkeää niin alan yritysten, ilmastotavoitteiden kuin ihmisten arjen toimivien yhteyksien näkökulmasta. Tällä lisätuella pystytään onneksi helpottamaan koronasta aiheutuvaa taloudellista rasitetta ja turvaamaan joukkoliikenteen palvelutason säilyttämistä, Kymäläinen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa