SDP:n Krista Kiuru: Kokoomus torppasi kaupunkiseutujen toiveita neljä vuotta

16.3.2019

Kolmen miljardin euron säästöt olisivat tarkoittaneet dramaattista leikkausta suomalaisten sote-palveluihin. Markkinamallin törmättyä perustuslakiin kokoomus on tehnyt täyskäännöksen ja yrittääkin nyt julistautua kuntien puolustajaksi.

Hallituspuolueena kokoomus on ajanut viimeiset neljä vuotta maakuntamallia kuin käärmettä pyssyyn. Hallituksen kaatuneessa mallissa kunnille ja maakunnille olisi ollut tarjolla vain tiukka valtiovarainministeriön sanelema menokehys, mikä olisi rajoittanut alueiden valtaa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa. Kolmen miljardin euron säästöt olisivat tarkoittaneet dramaattista leikkausta suomalaisten sote-palveluihin. Markkinamallin törmättyä perustuslakiin kokoomus on tehnyt täyskäännöksen ja yrittääkin nyt julistautua kuntien puolustajaksi. 

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen syytti lauantaina SDP:n kääntäneen selän kaupungeille. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Krista Kiuru tyrmää Pesosen väitteet. ”Kokoomus on hallituksessa kieltäytynyt kuuntelemasta kuntia sote-uudistuksessa ja estänyt myös pääkaupunkiseudulle toivotun erillisratkaisun syntymisen. On todella tekopyhää esiintyä vaalien alla kuntien puolustajana kun neljä vuotta kuntien kehitysehdotukset ovat kaikuneet kuuroille korville”, toteaa Kiuru.

Kiuru muistuttaa, että SDP oli esimerkiksi valmis hyväksymään pääkaupunkiseudulle erillisratkaisun tuottaa sote-palveluita. Hallituksen mallissa tämä kiellettiin. Läpi hallituskauden SDP on toistuvasti vaatinut palveluiden laadun ja saatavuuden asettamista sote-uudistuksen keskiöön hallintohimmeleiden rakentelun sijaan. SDP:n tällä viikolla julkistamassa sotekunta-mallissa mahdollistetaan nimenomaan kunnille omaa palvelutuotantoa. Hallituksen kaatuneessa mallissa kuntien palveluiden tuottamisoikeus vietiin, mikä on kismittänyt erityisesti suuria kaupunkiseutuja. Vaikka perustuslakivaliokunta piti ratkaisua ongelmallisena, ei hallituksessa kurssia muutettu. Ei siis ihme, että juuri kaupunkiseuduilla syntyi kokoomuksen sisäinen sote-kapina.

Kiuru näkee kokoomuksen poukkoilevassa sote-linjassa merkkejä katumuksesta. Kokoomuksen sisäisessä valtataistelussa isot kaupunkiseudut ja niiden toiveet jäivät markkinavoimien intressien jalkoihin. Vanhuspalveluista syntynyt kohu on pistänyt terveysjättien lobbaamisen polvilleen ja kokoomuskin on joutunut myöntämään markkinamallin ajaneen karille. Nyt arvojärjestys on pakon sanelemana muuttunut ja kokoomus yrittää epätoivoisesti kosiskella kuntia.

”Kokoomuksen päättämättömyys ei anna mitään takeita äänestäjille siitä mitä mallia kokoomus haluaa vaalipäivän jälkeen. Oman mallin puuttuessa kokoomus nähtävästi keskittyy vain vääristelemään muiden ehdotuksia. Mihin katosi kokoomuksen lähimuisti omista neljän vuoden tekemisistä?”, ihmettelee Kiuru. 

Jaa sosiaalisessa mediassa