Sdp:n Kim Berg: Kuntien kurjistumiskierre on katkaistava

13.2.2020

– Kuntia tulee tukea niiden ahdingossa, jotta syvenevä jako hyvä- ja huono-osaisiin kuntiin voitaisiin pysäyttää, sanoo Sdp:n kansanedustaja Kim Berg, joka toimii myös Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtajana.

Valtiovarainministeriön tuoreen Kuntien tilannekuva -raportin mukaan Suomessa on paljon kuntia, jotka ovat negatiivisen kehityksen kierteessä: väestö vähenee ja ikääntyy, asutus harvenee, tulotaso on alhainen, työttömyysluvut korkeita ja kunnallisvero nousupaineessa.

Kuntien ahdinkoa syvensivät viime hallituskaudella tehdyt valtionosuuksien leikkaukset. Kuihtuvista kunnista kasvukeskuksiin muuttavat ovat yleensä hyvätuloisia, koulutetumpia ja terveempiä kuin kuntaan jäävät asukkaat.

Muuttajat vievät mennessään kunnallisverotulot ja valtionosuuksia, mutta yleensä vähemmässä määrin menoja. Lisäksi vuosien varrella kunnallisverotuksen vähennyksiä on kasvatettu, mikä on heikentänyt kunnallisveron todellista tuottoa sitä enemmän, mitä enemmän kunnassa on pieni- ja keskituloisia palkansaajia.

– Kurjistumis- ja eriytymiskierre on näin valmis, Berg toteaa.

Kunnallisveroprosenttien erot ovatkin edelleen kasvaneet, eikä viime vuosien suotuisa työllisyyskehitys sekään näy kaikissa kunnissa. Vaikka työllisyysaste on parantunut, työllisten määrä on noussut yli 2010-luvun alun tason vain suurimmissa kaupungeissa, Berg huomauttaa.

– Nykyinen Marinin hallitus on kiinnittänyt asiaan huomiota muun muassa nostamalla kuntien valtionosuuksia. Näin voimme varmistaa, että kaikilla kunnilla on olosuhteista, palvelutarpeesta ja tulopohjien eroista huolimatta edellytykset selvitä lakisääteisistä tehtävistään kohtuullisella verorasituksella.

Jaa sosiaalisessa mediassa