SDP:n Kim Berg: Koronan jälkeen tarvitaan Pohjoismaiden yhteisiä ratkaisuja

23.3.2021

Tänään 23. maaliskuuta vietetään Pohjolan päivää! Päivä on 23.3.1962 allekirjoitetun Helsingin sopimuksen vuosipäivä. Kansanedustaja Kim Berg (SDP) iloitsee siitä, että luottamus pohjoismaiseen yhteistyöhön on Suomessa vahvaa. Koronan aiheuttama kriisi, joka ei ole vielä läheskään ohi, on osoittanut sen, että tarvitsemme lisää pohjoismaista yhteistyötä, ja että yhteistyöllä on kriiseissä tärkeä merkityksensä.

– Monet suomalaiset arvostavat Pohjoismaita. Omalla kotiseudullani teemme hyvää yhteistyötä Ruotsin Västerbottenin kanssa. Esimerkiksi uusi matkustajalautta Aurora Botnia on seurausta halusta luoda kontakteja, kertoo Vaasasta kotoisin oleva Berg.

Kim Berg osallistui äskettäin Pohjoismaiden neuvoston sosialidemokraattisen ryhmän järjestämään keskustelutilaisuuteen pohjoismaisesta yhteistyöstä. Kokoukseen osallistuivat myös yhteistyöministerit Anna Hallberg Ruotsista ja Flemming Møller Tanskasta.

– Nostin esiin sen, että meidän on tulevaisuudessa tehostettava yhteistyötä pandemioiden ja muiden vakavien kriisien hallinnassa. Esimerkkinä tästä on Hanaholmen-aloite Suomen ja Ruotsin yhteisen siviilikriisinhallintakyvyn parantamisesta. Ehdotus sisältää esimerkiksi globaalien pandemioiden, ilmastokriisien ja kyberuhkien hallinnan, Berg valottaa.

Berg huomauttaa myös, että Pohjoismaissa on vielä monia rajaesteitä, joiden poistamiseen meidän on tartuttava.

– On oltava entistä helpompaa työskennellä, opiskella ja käydä kauppaa kaikkialla Pohjoismaissa. Lisäksi on pyrittävä toimivaan yhteistyöhön Pohjoismaiden eläke – ja verojärjestelmien sujuvoittamiseksi, Berg sanoo.

Berg painottaa myös kulttuurivaihdon tärkeyttä koronan jälkeen. SDP:n pohjoismaisen yhteistyön työryhmässä onkin jo tehty ehdotuksia tuleville kuntapäättäjille panostamisesta ystävyyskaupunkiyhteistyöhön pandemian päätyttyä.

– Pohjoismaisten oppilas – ja opettajavaihdon sekä urheilu- ja kulttuuritapahtumien lisääminen olisi tärkeä toimenpide Pohjoismaiden kiinnostavuuden kasvattamiseksi ja samalla skandinaavisten kielten taitojen lisäämiseksi, Berg päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa