SDP:n Kim Berg: Kehysriihestä tärkeää pohjaa hyvinvointialueiden työlle

5.4.2022

SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg pitää kehysriihessä sovittuja päätöksiä tärkeinä hyvinvointialueiden toiminnan aloittamisen tukemiseksi.

– Soteuudistus on historiallinen ja pitkään valmisteltu panostus parempien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden puolesta. Kehysriihessä turvataan se, että hyvinvointialueet saavat aloittaa työnsä taloudellisesti tuettuna, sanoo kansanedustaja Kim Berg.

Kehysriihessä rahaa annetaan muun muassa pelastustoimen tietohallinnon kehittämiseen ja hyvinvointialueiden lisärahoitukseen. Jo vuonna 2022 hyvinvointialueille varataan ICT-järjestelmiin 100 miljoonan euron lisävaltuutus.

– Etenkin hyvinvointialueiden käynnistysvaiheessa lisärahoitus tulee tarpeeseen. Esimerkiksi ICT-järjestelmien yhteensovittaminen on iso urakka, jota valtiovallan lisäpanostukset tukevat, kertoo Berg.

Teknisten puitteiden ja rahoituksen on oltava kunnossa, että iso uudistus voi toteutua tehokkaasti ja saavuttaa tavoitteensa. Hyvinvointialueiden toiminta ei kuitenkaan onnistu ilman hyvinvoivaa ja motivoitunutta henkilöstöä.

– Vaikka työmarkkinajärjestöt vastaavat palkkaneuvotteluista, on selvää, että sote-rahoitusta käytetään myös palkkakustannuksiin, sillä ne ovat merkittävin menoerä. Valtion tehtävä on asettaa sote-rahoitus riittävälle tasolle, jotta palkkojen nostaminen on mahdollista, Berg toteaa vielä lopuksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa