SDP:n Kim Berg: Kansallinen potilasturvallisuus keskitetään Vaasan keskussairaalaan

Ajankohtaista 16:21

Hallitus on myöntänyt Vaasan sairaanhoitopiirille kolmen miljoonan euron valtionavustuksen Potilas- ja asiakasturvallisuuskeskuksen kansalliseen koordinaatiotehtävään. Avustuksen määrä on tälle vuodelle miljoona euroa, samoin vuosina 2021 ja 2022.

– Vaasan sairaanhoitopiirissä tehty pitkäjänteinen työ palkitaan: sairaanhoitopiiri on kehittänyt määrätietoisesti potilasturvallisuutta jo vuosien ajan, iloitsee asiaa aktiivisesti ajanut kansanedustaja Kim Berg (sd).

Vaasan keskussairaala on toimeenpannut hyviä käytänteitä ja käynnistänyt vuonna 2017 potilasturvallisuuden kokonaisvaltaisen tutkimusohjelman. Viime syksynä polkaistiin pystyyn valtakunnallinen No Harm -verkosto potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämisen ja tutkimuksen edistämiseksi. Muissa sairaanhoitopiireissä ei ole vastaavaa aktiivisuutta tai yksikköä.

Valtakunnallisen erityistehtävän myötä Vaasassa tehdystä työstä hyötyvät Bergin mukaan jatkossa kaikki. Valtionavustuksen tuella tehtävällä kehittämistoiminnalla on tarkoitus tuottaa suosituksia, toimintamalleja ja uusia työkaluja potilas- ja asiakasturvallisuuden varmistamiseksi sekä ammattilaisille että asiakkaille.

– Sairaanhoitopiirillä on valmiudet ottaa tehtävässä huomioon myös kielellisten seikkojen merkitys potilaiden ja asiakkaiden turvallisuudelle, Berg sanoo.