SDP:n Kim Berg: Hallituksen oikeudenmukaisen politiikan linja jatkuu – hoitotakuu ja ylimääräinen kansaneläkeindeksin tarkistus etenivät eduskuntaan

19.5.2022

Eilisen täysistunnon lähetekeskustelussa käsiteltiin hallituksen esityksiä etuuksien ylimääräisestä kansaneläkeindeksin tarkistuksesta ja seitsemän päivän hoitotakuusta.

Kansaneläkeindeksi ylimääräinen tarkistus on vallitsevassa tilanteessa tarpeellinen, sillä esimerkiksi polttoaineiden ja ruuan hinta on noussut. Korotukset yksittäisiin etuuksiin ovat noin 3,5 prosenttia. Näin muun muassa täysi takuueläke nousee noin 30 euroa kuukaudessa ja toimeentulotuen perusosa noin 18 euroa kuukaudessa.

-Näitä korotuksia tarvitaan, koska ne menevät suoraan elämiseen ja tavallisen arjen ja siitä selviämisen tukemiseen. Ei-kurjistavan politiikan arvo kasvaa yhteiskunnallisesti haastavina aikoina, joiden äärellä olemme olleet viime vuosina ensin koronan kurittaessa ja sitten turvallisuusympäristön muutoksen vaikutusten keskellä, sanoo kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg.

Seitsemän päivän hoitotakuun tavoitteena on, että perusterveydenhuollon palvelut olisivat yhdenvertaisesti saatavilla kaikille kohtuullisen ajan sisällä. Hoitotakuun tiukentamisen avulla entisen kolmen kuukauden sijasta perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon pariin olisi päästävä seitsemässä päivässä. Myös suun terveydenhoidon kohdalla ensimmäisen kontaktin saisi aiempaa nopeammin, kun sen olisi tapahduttava kolmen kuukauden sisällä aiemman kuuden kuukauden sijaan.

-Hoitoon pääsyn ja ensimmäisen kontaktin nopeuttaminen niin fyysisten kuin psyykkisten ongelmien kohdalla estää inhimillisen kärsimyksen syvenemisen, kun terveydenhuollon ammattilaiset pääsevät auttamaan kutakin henkilökohtaisesti jo varhaisessa vaiheessa. Samalla terveysongelmien ratkaiseminen ilman, että ne ehtivät kärjistyä pidemmälle, tuo taloudellisia säästöjä, kertoo Berg hoitotakuun monista positiivisista vaikutuksista.

Uudistus ei kuitenkaan onnistu ilman osaavaa henkilökuntaa perusterveydenhuollossa. Sen lisäksi, että lisähenkilöstöä rekrytoidaan, on tärkeää vahvistaa perusterveydenhuollon pito- ja vetovoima. Ministeri Kiurun asettama poikkihallinnollinen työryhmä on ehdottanut työvoiman riittävyyden ja saatavuuden vahvistamiseksi muun muassa henkilöstön motivointia ja työhyvinvoinnin parantamista sekä työnjaon sujuvuuden lisäämistä.

-Työryhmän ehdotukset eivät kuitenkaan yksin riitä. Näiden esitysten lisäksi tulee löytää ratkaisuja hoitohenkilökunnan työehtojen, kuten palkan, parantamiseksi, jotta alan vetovoimaisuutta saadaan parannettua. Hoitoalan monivuotinen palkkaohjelma on ehdoton edellytys tässä kokonaisuudessa, Berg sanoo.

-Luottamus perusterveydenhuollon palveluihin on ehtinyt rapautua jo liian pitkään ja se pitää palauttaa oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden takaamiseksi, toteaa Berg vielä lopuksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa