SDP:n Kari hallitukselle: Raskaan liikenteen valvonta vaatii muutakin kuin peltipoliisinäpertelyä

Ajankohtaista 15:20

Kansanedusta Mika Kari (sd.) vaatii hallitukselta toimenpiteitä raskaan liikenteen valvonnan vahvistamiseksi. Kari muistuttaa Helsingin poliisin rikostorjuntayksikön havainnoista, jotka kertovat ulkomaalaisten kuljetusyritysten ajo- ja lepoaikarikkomusten yleistymisestä Suomen maanteillä. Valvonta on avainasemassa, jotta ulkomaalaisten kuljetusyritysten kilpailua vääristävä ja tieliikenteen turvallisuutta vaarantava toiminta saadaan kuriin.

‒ Viime vuosina sisäministeriössä ja poliisin liikennevalvonnan yksikössä on liikennevalvontaa hoidettu lähinnä vain automaattista liikennevalvontaa eli peltipoliiseja lisäämällä. Raskaan liikenteen valvontaa ei kuitenkaan voida jättää vain peltipoliisinäpertelyn varaan. Peltipoliisi ei tarkista työaikoja tai ajoneuvon tai kuljettajan kuntoa. Raskaan liikenteen valvonta edellyttää osaavia ihmisiä – asiantuntemusta, jota kameroilla ei voida koskaan korvata, Kari toteaa.

Kari on tänään jättänyt ajo- ja lepoaikarikkomusten kitkemisestä hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Kysymyksessään Kari vaatii hallitusta laatimaan kiireellisesti arvion raskaan liikenteen valvonnan vahvistamisesta.

‒ Raskaan liikenteen valvonnan vahvistaminen edellyttää myös kansainvälistä yhteistyötä, koska ongelmakin ylittää kansallisvaltioiden rajat. Ei voi olla niin, että rikolliset kuljetusyritykset pääsevät kuin koira veräjästä Suomen rajan ylitettyään muualle Eurooppaan. Valvonnan täytyy ulottua koko Euroopan unionin alueelle ja sen vahvistamiseksi tarvitaan uusia todellisia toimenpiteitä.