SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen esittää määrärahan lisäämistä poliisille Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseksi

Ajankohtaista 14:42

Äärioikeiston ja uusnatsismin nousu Euroopassa ja muualla maailmassa on luonut turvattomuutta Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Useissa Euroopan maissa juutalaisiin kohdistuneet sekä muut rasistiset viharikokset ovat yleistyneet. Hiljattain Pittsburghissa Yhdysvalloissa 11 ihmistä kuoli 27.10.2018 tapahtuneessa ammuskelussa synagogassa.

Suomen juutalaisten huoli omasta turvallisuudesta on kasvanut yhteisön sisällä kuluvalla vuosikymmenellä. Tämän vuoksi Helsingin juutalaisen seurakunnan on täytynyt varautua turvallisuusmenoihin keräämällä jopa omilta jäseniltään varoja vartijoiden palkkoihin ja muihin turvallisuusmenoihin, Tuppurainen kertoo.

Ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen on valtion perustehtävä.

Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus turvallisuuteen. Mikäli jollakin ihmisryhmällä on erityinen syy pelätä turvallisuutensa puolesta, on valtiolla velvollisuus erityistoimiin heidän turvallisuutensa takaamiseksi, Tuppurainen muistuttaa. 

Lisäksi juutalaisyhteisön toiminnan turvaaminen on perustuslain 11 §:n mukaisen uskonnonvapauden turvaamista. Suomen juutalaiset saivat täydet kansalaisoikeudet vasta sata vuotta sitten, tammikuussa 2018. Näitä oikeuksia on yhä vaalittava, Tuppurainen jatkaa.

Tuppurainen on jättänyt lisätalousarvioaloitteen, jossa esitetään määrärahan lisäämistä poliisille Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseksi. Lisämäärärahan osoittamisella nimenomaisesti juutalaisvastaisen rikollisuuden torjumiseen on erityistä merkitystä. Poliisille esitetyn määrärahan lisäyksen suuruus perustuu Helsingin juutalaisen seurakunnan omaan panostukseensa turvallisuuteensa takaamiseksi.