SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Valtio jatkaa kuntien tukemista koronakriisin keskellä

19.11.2020

Valtioneuvosto on myöntänyt 19.11. vuoden 2020 harkinnanvaraiset valtionosuuden korotukset kunnille. Tukea jaetaan yhteensä 60 miljoonaa euroa 66 kunnalle. Tukea haki kaiken kaikkiaan 149 kuntaa. Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta voidaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lisäksi tuen myöntämisessä otetaan huomioon paikalliset erityisolosuhteet. Pohjois-Savon kunnista korotusta saivat Kaavi 400 000 €, Kiuruvesi 900 000 €, Pielavesi 605 000 €, Tuusniemi 340 000 € ja Vesanto 280 000 €. Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä.

– Elämme poikkeuksellisia aikoja, koronavirusepidemia on kurittanut pienien ja isojen kuntien taloutta kovalla kädellä. Kuntien vaikeasta tilanteesta kertoo harkinnanvaraisen tuen suuri hakija- ja saajajoukko. Kunnilla on ollut keskeinen rooli koronaviruksen hoidossa ja Suomen hyvässä selviytymisessä kriisistä, kertoo Väätäinen.

– Olen iloinen, että Pohjois-Savoon on myönnettyä tukea viidelle sitä tarvitsevalle kunnalle. Pohjois-Savossa ja koko Suomessa kuntien lisätuen tarve on suuri ja pidän erittäin tärkeänä, että valtio jatkaa kuntien tukemista koronakriisin keskellä. Näin mahdollistamme kuntien omien talouden tervehdyttämis- ja tasapainottamistoimien etenemisen. Samalla vahvistamme kuntien kykyä ylläpitää kriittisiä palveluita vaikeiden aikojen ylitse, sanoo Väätäinen.

Jaa sosiaalisessa mediassa