SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Lisätalousarviossa pidetään huolta lapsista ja nuorista

25.5.2021

Hallitus esittää kolmannessa lisätalousarvioesityksessä määrärahoja lasten ja nuorten tukemiseksi ja koronavirustilanteen aiheuttaman oppimisvajeen korjaamiseksi sekä mielenterveyspalveluiden parantamiseen. Hallitus tukee lapsia ja nuoria yhteensä 111 miljoonan euron kokonaisuudella. Tuki sisältää mm. 40 milj. euroa esi- ja perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen sekä 16 milj. euroa mielenterveyspalveluiden parantamiseen.

– Koronavirus on lisännyt merkittävästi lasten ja nuorten pahoinvointia. Yli vuoden kestäneet rajoitustoimet ovat jättäneet jälkensä nuorten elämänlaatuun. Etäopetukseen sopeutuminen ja sosiaalisten kontaktien sekä harrastustoiminnan puute on ollut monelle haastavaa. Suurinta huoli on niiden lasten ja nuorten osalta, joilla on ollut koulunkäynnissä vaikeuksia jo ennen koronaa. Lapset ja nuoret tarvitsevat nyt mahdollisimman paljon yhteiskunnan tukea. Mitä nopeammin tukitoimet saadaan toteutettua, sitä paremmin pystymme vastaamaan poikkeusoloista aiheutuneisiin negatiivisiin vaikutuksiin ja myös valmistautumaan koulujen syyslukukauteen, sanoo Väätäinen.

– Monille lapsille ja nuorille koronapandemian aika on aiheuttanut lisääntynyttä yksinäisyyden tunnetta ja monelle syrjäytymisen vaara on entisestään suurempi. Eritysesti vaikeasti tavoitettavien lasten ja nuorten tuen tarve on kasvanut. Tällä hetkellä mielenterveyden palveluja joudutaan jonottamaan aivan liian pitkään tai ei saada ollenkaan. Mielenterveydellisten palvelujen piiriin täytyy meillä päästä ilman pitkiä jonoja. Hallituksen toimet mielenterveyspalveluiden parantamiseen ovat erittäin tarpeellisia ja näin varmistamme, että tukipalvelut varmasti toimivat, sanoo Väätäinen.

Jaa sosiaalisessa mediassa