SDP:n kansanedustaja Nurminen: Ruokahävikin vähentäminen vaatii toimia

Ajankohtaista 18:33

Ilmari Nurminen

Eduskunnassa käytiin tänään palautekeskustelu Valtioneuvoston ruokapoliittisesta selonteosta ”Suomi2030 Suomi-ruokaa meille ja maailmalle”. Maa- ja metsätalousvaliokunta totesi mietinnössään ruokahävikkiasian olevan selonteon merkittävin osuus. Ruokahävikin syntyminen nykyisellä volyymilla on kestämätöntä niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristövaikutuksiltaankin.

SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen on jättänyt lakialoitteen ylijäämäruoan jakamiseksi tai hyödyntämiseksi, mutta lakialoite seisoo edelleen valiokunnassa.

”Yli sata kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen sen puolesta, että myynnistä tai käytöstä poistuva syömäkelpoinen elintarvike pyritään asettamaan jaettavaksi tai muuten käyttämään hyödyksi. Tahtotilaa ongelman ratkaisemiseksi löytyy, nyt tarvitsemme toimia.” Nurminen sanoo ja kaipaa lakialoitteen pikaista käsittelyä.

Suomessa ruokahävikkiä kertyy vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa. Se vastaa noin 100 000 henkilöauton vuosipäästöjä. Suomessa on viime vuosina herätty ruokahävikkikeskusteluun, jossa sosialidemokraateilla on ollut aktiivinen rooli niin kunnissa kuin valtakunnan tasolla.

”Kun ruokahävikkiä syntyy, hukkaan menee ravinnon lisäksi työtunteja ja ruuan tuotantoketjussa syntyneet päästöt ovat syntyneet silloin turhaan. Haaskaamme ruokaa samalla kun Suomessa vuosittain yli kymmenen tuhatta ihmistä seisoo leipäjonossa.” Nurminen päättää.