SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen: Hallitus vahvistaa Suomen kyberturvallisuutta  

5.4.2022

Hallitus on odotetusti päättänyt suunnata lisärahoitusta puolustukseen, sisäiseen turvallisuuteen ja kyberturvallisuuteen vuosia 2023-2026 koskevassa kehysriihessä. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) korostaa kyberturvallisuuden merkitystä nykyisessä turvallisuusympäristössä.

– Suojelupoliisi on kertonut pitävänsä todennäköisenä, että Suomeen kohdistuu tulevien kuukausien aikana kyber- ja informaatio-operaatioita. Siksi on kriittisen tärkeää, että rahoitusta kyberturvallisuutemme vahvistamiseksi lisätään jo heti tästä vuodesta alkaen, Salonen painottaa.

Vuosittainen lisärahoitus kyberturvallisuuden parantamiseen on noin 40-56 miljoonan euron välillä. Tarkemmat päätökset rahoituksesta tehdään tätä vuotta koskevassa lisätalousarviossa sekä ensi vuoden budjetin yhteydessä. Rahoitus varataan kehysten ulkopuolelta. Kyberturvallisuuden lisäksi hallitus vahvistaa myös rajaturvallisuutta.

– Meidän on varauduttava monipuolisesti muun muassa Venäjän mahdolliseen hybridivaikuttamiseen. Siksi esimerkiksi Rajavartiolaitoksen kahden uuden ulkovartiolaivan rahoituksen turvaaminen on erittäin tarpeellinen päätös, Salonen kommentoi.

Jaa sosiaalisessa mediassa