SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson: Vain hyvinvoiva lapsi ja nuori voi oppia

29.3.2022

"Sosialidemokraateille koko kansan koulutustason nostaminen tasa-arvon hengessä on ollut koulutuspolitiikkamme kulmakivi ja suomalaisen demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen peruspilari", toteaa ex-opetusministeri, SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson toteaa koulutuspoliittisen selonteon ryhmäpuheessaan.

– Pääministeri Marinin hallituskaudella olemme kääntäneet koulutuspolitiikkamme suunnan. Nyt jos koskaan koulutus tarvitsee pitkäjänteistä kehittämistä ja resurssien määrätietoista vahvistamista, Gustafsson sanoo.

– Sosialidemokraateille erityinen silmäterä on peruskoulun – koko kansan koulun – kehittäminen. Hallituksen pitää valmistella toimenpideohjelma, jolla varmistetaan jokaisen oppilaan perusopetuksen aikana vaadittavien perustaitojen – lukutaidon, kirjoittamisen, laskemisen – oppiminen. Perusasteella pitää pystyä hankkimaan sellaiset tiedot ja taidot, että nuori pärjää toisen asteen koulutuksessa, painottaa Gustafsson ja jatkaa:

– Koronan aiheuttama hyvinvointi- ja oppimisvaje pitää korjata. Vain hyvinvoiva lapsi ja nuori voi oppia. Oppimisen tuen järjestelmä tulee uudistaa koko koulutuspolulla. Oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen tuki on tärkeää perustaitojen oppimisessa ja jatko-opintojen mahdollistamiseksi. Sosialidemokraatit haluavatkin kehittää oppimisen tukea kokonaisuutena, varhaiskasvatuksesta oppivelvollisuusiän loppuun.

Gustafssonin mukaan sosialidemokraatit ovat sitoutuneet siihen, että TKI-rahoitus nostetaan 4 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa myös korkeakoulutettujen määrän lisäämistä ja vahvaa panostusta jo työiässä olevien osaamisen kehittämiseen. Digivihreässä siirtymässä paras muutosturva on osaamisen päivittäminen jatkuvan oppimisen avulla.

Gustafsson nosti myös esille puheessaan yleissivistyksen ja tulevaisuuden osaamisen merkityksen.

– Korostamme sivistyksen itseisarvon vaalimista läpi koko koulutusjärjestelmämme.

Laaja-alaisen sivistyskäsityksen merkitys vain korostuu – juuri nyt – ajassamme. Tuemme sivistyskäsitystä, jossa yleissivistävän koulun tehtävä nähdään kulttuurisena, ei taloudellisena eikä ”teknisenä”.

– Nopeasti muuttuvassa maailmassa laajasti ymmärrettynä juuri kulttuuripääoma kantaa ja antaa siivet, joiden avulla ihminen jaksaa ja osaa lentää, auttaa heikompaansa, tukea demokratiaa ja elää täyttä elämää rauhassa ja yhteistyössä muiden kanssa, kansanedustaja Gustafsson toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa