SDP:n Harakka: Vaalipaniikki: hallitus äänesti itseään vastaan

6.3.2019

Kokoomus ja siniset torppasi Petteri Orpon esityksen talousvaliokunnassa, oppositio joutui puolustamaan hallituksen esitystä ja eduskunnan tahtoa hallintarekisteröinnin rajaamisesta. Valtiovarainvaliokunnassa puolueet tulivat ruotuun.

Siniset ja kokoomus halusivat pimittää omistustiedot – tulivat katumapäälle

”Vaalipaniikki iski kokoomukseen ja sinisiin, jotka äänestävät omia ministereitään vastaan”, hämmästelee kansanedustaja Timo Harakka, SDP:n eduskuntaryhmän valitovarainvastaava.

Eduskunta hyväksyi kesällä 2017 kiistellyn lain hallintarekisteröinnistä, joka sallii myös suomalaisille omaisuuden piilottamisen ulkomaisiin hallintarekistereihin. Samalla eduskunta kuitenkin edellytti, että hallitus valmistelee lainsäädäntöä, jolla tuntemattomiksi jääviltä edunsaajilta peritään mojova lähdevero osingoista. Tämä laki ehti eduskunnan loppusuoralle, mutta uhkasi kaatua talousvaliokunnan lausuntoon helmikuun lopussa.

Hallituspuolue sinisiä edustava puheenjohtaja Martti Mölsä teetti lausunnon, jossa vaadittiin esityksen kumoamista – ja siis salailun hyväksymistä. Kokoomuksen Harri Jaskari ja Eero Lehti yrittivät kaataa oman valtiovarainministerinsä ja puolueen puheenjohtajan esityksen, mahdollisesti Petteri Orpon tietämättä. 

Talousvaliokunnassa vain oppositio – SDP, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset – jäivät puolustamaan hallituksen esitystä. Vihreiden Touko Aalto oli poissa. 

”Valtiovarainvaliokunnassa vaalipaniikki iski toisen kerran. Nyt tajuttiin, miten huonolta näyttää, jos hallitus rikkoo oman sopimuksensa, eduskunnan tahdon ja lupauksensa korjata edes vähän ajamansa hallintarekisteröinnin haittoja”, Harakka toteaa. Niinpä hallituspuolueet tulivat lopulta ruotuun.

Harakka on huvittunut valiokunnan jäsenen Matti Torvisen (sin.) julkisesta rehvastelusta, jolla hän yrittää ottaa puolueelleen kunnian eduskunnan tahdon noudattamisesta. Toisin kuin Torvinen väittää, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto jättivät vastalauseen, jossa vaadittiin tehokkaampa vastatoimia hallintarekisteröinnin mahdollistamille rahanpesulle ja aggressiivisen verosuunnittelulle. 

Jaa sosiaalisessa mediassa