SDP:n Harakka: EU on ottamassa tällä viikolla merkittävän askeleen vahingollisen verosuunnittelun torjumisessa Suomen johdolla

27.11.2019

– Saan johtaa kilpailukykyneuvostoa, joka päättää maakohtaisesta veroraportoinnista. Jos esityksemme hyväksytään, suuryritykset velvoitetaan kertomaan julkisesti tekemänsä voitot ja maksamansa verot kaikissa toimipisteissä. Voimme puuttua aggressiiviseen verosuunnitteluun, joka vie joka vuosi satoja miljoonia euroja EU-jäsenmaiden koulujen, sairaaloiden ja eläkkeiden rahoituksesta, kertoo työministeri Timo Harakka.

Vuonna 2016, kun Panaman paperit tulivat julkisuuteen, EU-päättäjät lupasivat veronkierron vastaisia toimia. Maakohtaista veroraportointia on kuitenkin viivytetty kolme vuotta.

– Lunastamme lupaukset suomalaisille äänestäjille sekä EU-kansalaisille. Maakohtainen veroraportointi on myös suomalaisten yritysten etu. Markkinatalous toimii, kun yritykset kilpailevat tuotteiden ja palveluiden laadulla, eivätkä verokikkailulla, Harakka muistutti.

Kilpailukykyneuvosto kokoontuu Brysselissä torstaina 28.11.

Jaa sosiaalisessa mediassa