SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä

21.3.2019

– Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina.

– On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen.

– Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen.

– Kun ihminen vanhenee, myös terveysmenot väistämättä kasvavat. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut rasittavat paljon palveluita käyttävän taloutta. Erilliset maksukatot tuottavat vuosittain noin 1600 euron menot, mikä on paljon pienituloiselle ihmiselle. Maksukatot on syytä uudistaa yhdistämällä nykyiset katot ja laskemalla maksukatto kohtuulliselle tasolle, esim. kuukauden takuueläkkeen tasolle.

Eläkeläisten arjen kannalta olennaisia kysymyksiä ovat myös terveyspalveluiden saatavuus ja vanhuspalveluiden laatu ja toimivuus.

– Terveyspalveluiden yksi keskeisimmistä ongelmista on pitkät jonotusajat kiireettömään hoitoon. On säädettävä hoitotakuu, jolla taataan pääsy kiireettömään hoitoon viikon kuluessa. Tällä on iso merkitys myös sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hyvän toimintakyvyn ylläpitämisessä mahdollisimman pitkään.

– Vanhustenhoidon ongelmat huolestuttavat syystäkin monia. On selvää, että tarvitsemme lisää lääkäreitä ja hoitajia huolehtimaan ihmisten laadukkaasta hoidosta ja hoivasta. Siksi 0,7 hoitajamitoitus on kirjattava lakiin, painotti Haatainen.

Jaa sosiaalisessa mediassa