SDP:n Guzenina: Vanhuspalvelulakiin saadaan vihdoin sitova 0,7 henkilöstömitoitus

3.10.2019

SDP:n kansanedustaja, ex-peruspalveluministeri Maria Guzenina iloitsee tänään tulleesta vahvistuksesta, että vanhuspalveluiden 0,7 henkilöstömitoitus toteutuu.

– Politiikassa ei pidä koskaan luovuttaa asioissa, joiden tietää olevan oikein. Ministeri Krista Kiuru vie jo vuonna 2012 aloittamani työn nyt vihdoinkin maaliin ja vanhuspalveluiden 0,7 henkilöstömitoitus on vihdoinkin toteutumassa. Tähän me sitouduimme hallitusneuvotteluissa ja tämänkin lupauksemme me pidämme.

– Olen iloinen kaikkien niiden puolesta, joita tämä lakikirjaus niin hoidettavana kuin hoitajana tulee koskettamaan. Kyse on ikääntyneiden ihmisarvoisesta hoivasta ja siitä, että hoitohenkilökunta ei uuvu työtaakkansa alle. Lakikirjaus mahdollistaa sen, että henkilökunta voi jatkossa keskittyä itse hoivaan, josta hoiva-alan ammattijärjestötkin ovat jo antaneet kiitosta.

Guzenina näkee, että jos henkilöstömitoitus olisi saatu kirjattua lakiin jo toissahallituskaudella, olisi tilanne Suomen vanhustenpalveluissa nyt parempi.

– Alan houkuttelevuus ei olisi nykyisellä heikolla tasolla, ja ennen kaikkea vanhukset eivät olisi joutuneet elämään liian pitkään lehtiotsikoidenkin kautta kerrottussa todellisuudessa. On surullista, että aikoinaan esitykseni mitoituksesta sai niin voimakkaan vastustuksen yksityiseltä palvelusektorilta ja SDP:n silloiselta hallituskumppanilta. Nyt pääsemme vihdoinkin tässä mitoitusasiassa muiden Pohjoismaiden joukkoon, muistuttaa Guzenina.

Jaa sosiaalisessa mediassa