SDP:n Filatov: Symbolisia korjauksia työllisyyden parantamiseksi

29.8.2018

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) toivoi, että budjettiriihessä poistettaisiin järjestöjen työllistämistuelle asetettu 3000 hengen katto. 

-Ei poistettu, mutta sitä lisättiin 1000 henkilöllä, toteaa Filatov.  

Filatov muistuttaa, että järjestöt työllistävät vaikeimmassa asemassa olevia ja tuottavat samalla hyvinvointia lisääviä palveluja.

-Rahaa budjetissa on, mutta sitä ei anneta järjestöjen käyttöön. Hallitus on ajanut kovalla kädellä alas mm. vanhusten kauppakassitoimintaa, sotaveteraanien kotiapua ja muita yhteistä hyvää rakentavia järjestöjen työllistämishankkeita. Toivottavasti nyt linja muuttuu edes hiukan.

-Toivoin, että hallitus jatkaisi kuntakokeilua, jotta työttömien palvelut eivät siirtyisi edestakaisin, koska maakuntauudistus viivästyy tai kaatuu. Ei jatkettu, mutta hallitus ratkaisee asian piloteilla. Pilottilaki on eduskunnassa ja sen valmistuminen on kiinni perustuslakivaliokunnan aikatauluista. Sote taitaa mennä edelle ruuhkautuneen valiokunnan prioriteeteissa, arvelee Filatov.

Filatovin mukaan laki on työvoimapalveluiden yksityistämislaki.

-En pelkää yksityisiä palveluita, mutta jos palvelutarvearviointi annetaan yksityiselle toimijalle, synnytetään aikamoinen rahastusautomaatti yksityiselle puolelle. Odotan mielenkiinnolla, mitä perustuslakiasiantuntijat tästä sanovat.

Filatovin mukaan parasta budjetissa työllisyyspuolella on se, että työttömyysetuuden ja työtulojen sovittelussa siirrytään ansaintahetken sovittelusta maksatushetkellä tapahtuvaan yhteensovitukseen. 

– Tämä sujuvoittaa sovitellun työttömyysetuuden maksamista.

– Työttömien koulutukseen tehdyt panoksetkin ansaitsevat kiitoksen. Tehtyjä leikkauksia paikataan 20 miljoonalla eurolla, joka tulee tutkinnon osaan johtavaan ja lyhytkestoiseen koulutukseen ammatillisissa oppilaitoksissa sekä korkeakouluissa. Hyvä asia!

Filatov sanoo, että jos ikääntyneiden työttömien eläketukea jatketaan uudella ikäryhmällä, niin se on mielestäni hyvä asia.

-Se helpottaa joidenkin aktiivimallin kurimuksessa elävien arkea ja antaa kunniallisen tien eläkkeelle ihmisille, joiden on mahdoton saada työtä.

Filatov on myös pettynyt hallituksen liikennepanostuksiin.

– Odotin, että päärata saisi rahaa ja sen kehittäminen turvattaisiin. Ei turvattu, miljoonalla eurolla ei kehitystyötä juuri tehdä. Pääradalla on tärkeä merkitys työllisyyden ja työssäkäynnin kannalta. Hallitus puhuu nopeista junayhteyksistä, mutta väylien kunnossapitoon on 300 miljoonaa vähemmän rahaa ensi vuonna kuin tänä vuonna. 

Filatov muistuttaa, että junat eivät nopeudu, jos radat eivät ole kunnossa.

-Esimerkiksi Ruotsissa kilometri harvaan asutulla alueella olevaa rataa maksaa noin 10 miljoonaa euroa.  Paljon puhuttu tunnin junayhteys Tampereelta Helsinkiin vaatisi yksin Hämeenlinnassa noin 15 siltaa. Yksi silta maksanee 15-100 miljoonaa. Tämä juna on enemmän humpuukia kuin totta ja se ajaisi todennäköisesti pysähtymättä Hämeenlinnan ohi.

Jaa sosiaalisessa mediassa