SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallitus päätti välttämättömistä poliisin lisäresursseista

9.9.2021

Hallitus on päättänyt budjettiriihessä lisätä poliisien määrärahoja 10,6 miljoonan euron suuruisella rahoituksella.

– Kansalaisten arjen turvallisuudesta pidetään huolta ensi vuonnakin. Tämä on tärkeä asia, sanoo kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

Silti kokonaistilanne on edelleen huolestuttava. Poliisin tehtäväkenttä laajenee koko ajan ja uudet haasteet ovat entistä monimutkaisempia. Verkkorikollisuuteen, harmaaseen talouteen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen tulee kyetä vastaamaan niin henkilöstöresurssien kuin ICT-osaamisen puolesta. Muun muassa näistä syistä poliisien määrärahat eivät voi jojoilla vuodesta toiseen.

– Uusien haasteiden ja poliisin operatiivisen toiminnan ylläpito koko Suomessa edellyttää riittävää rahoitusta. Tähän poliisivoimille on rakennettava kestävä näkymä tulevaisuuden rahoituksesta. Hallitusohjelman linjaus 7500 poliisista tulee saattaa toteen niin, etteivät muut toiminnot kärsi tämän tavoitteen rinnalla, linjaa Eveliina Heinäluoma.

Eduskunta hyväksyi keväällä 2021 sisäisen turvallisuuden selonteon. Sen tavoitteena on siirtää viranomaistoiminnan painopistettä korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn, pitää luottamus sisäisen turvallisuuden toimijoihin korkeana kaikissa väestöryhmissä sekä turvata hätätilanteessa avunsaanti nopeasti koko maassa.

– Turvallisuuden tunne syntyy luottamuksesta yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen edellyttää viranomaisten toimintakyvyn turvaamista. Jotta poliisi pystyy jatkossakin toimimaan suomalaisten arjen turvaajana, täytyy eduskunnan osoittaa tälle riittävät resurssit. Se on koko yhteiskunnan etu, summaa Eveliina Heinäluoma.

Jaa sosiaalisessa mediassa