SDP:n Eloranta: Äidinkielenopetusta on vahvistettava koko koulupolulla

18.11.2022

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on huolestunut suomalaisten luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisestä. Eloranta peräänkuuluttaa kirjallisessa kysymyksessään toimia lasten, nuorten ja aikuisten luku- ja kirjoitustaidon vahvistamiseksi. Lisäksi Eloranta on pahoillaan Lukutaitostrategian ja lukutaito-ohjelman toimeenpanon puuttuvasta rahoituksesta.

-Eduskunnan omasta aloitteesta liikkeelle lähtenyt kansallinen lukutaitostrategia valmistui laajana asiantuntijatyönä vuonna 2021. Se sisältää runsaasti toimenpide-ehdotuksia niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi ja lukemaan innostamiseksi mm. valtion, kuntien, koulujen, varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden tasolla. Kansallinen lukutaito-ohjelma 2030 konkreettisine toimintasuunnitelmineen on kuitenkin vielä laatimatta; työ on siis kesken. Lukutaitostrategian ja -ohjelman jalkauttaminen vaatii myös jatkuvaa valtion myöntämää rahoitusta, jolla voidaan paitsi toteuttaa erilaisia hankkeita myös koordinoida ohjelmaa ja täydennyskouluttaa opettajia, varhaiskasvattajia ja muita lukutaitotyötä tekeviä. Tällä hetkellä pysyvä rahoitus puuttuu hallituksen talousarvioesityksestä vuodelle 2023. Eduskunta voi korjata tämän budjetin jakamattoman varan kautta, kuten aiempina vuosina on tehty. Se ei kuitenkaan ole kestävä tie. Lukutaitotyölle tulee saada pitkäjänteinen rahoitus, Eloranta korostaa.

 Luku- ja kirjoitustaitojen heikkeneminen vaikeuttaa dramaattisesti tasa-arvon vuoksi tehtävää työtä ja kasvattaa syrjäytymisvaarassa olevien suomalaisten määrää. Luku- ja viestintätaidon heikkeneminen näkyy jo myös korkea-asteelle etenevien opiskeluvalmiuksissa.

 -Yhteiskuntamme vaatii kaikilta yhä parempaa ja monipuolisempaa luku- ja kirjoitustaitoa niin opiskelu- kuin työelämässäkin ja yhteiskunnan jäsenenä toimimisessa. Kouluopetuksessa on kirjallisen ja suullisen viestinnän taitojen ohessa on ehdittävä syventyä myös monilukutaidon opettamiseen; epävakaassa maailmantilanteessa medialukutaitojen merkitys on vain kasvanut. Luku- ja kirjoitustaitojen heikkenemiskehityksen pysäyttämiseksi on tehtävissä paljon, Eloranta sanoo.

 Keinoiksi tilanteen korjaamiseksi Eloranta mainitsee muun muassa äidinkielen ja kirjallisuuden pakollisten opintojen laajuuden kasvattamisen peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa sekä luokanopettajien koulutuksen rakenteen muuttamista siten, että äidinkielen ja kirjallisuuden opintojen laajuutta kasvatetaan. Verrattuna moneen muuhun eurooppalaiseen maahan suomalaisessa koulujärjestelmässä on hyvin vähän äidinkielen ja kirjallisuuden opintoja. Äidinkielen osalta ammatillisen toisen asteen minimituntimäärä on syksyllä voimaan tulevan asetuksen myötä 48 tuntia, kun se lukiossa on lain mukaan 171 tuntia.

-Peruskoulun äidinkielen oppitunneista lähes 80 % sijoittuu alakouluun. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että luokanopettajakoulutuksessa painotetaan äidinkieltä ja kirjallisuutta nykyistä huomattavasti selvemmin. Lukion ja ammatillisen toisen asteen minimituntimäärää pitää nostaa. Nykyisin aineenopettajankoulutus keskittyy täysin peruskouluun ja lukioon, vaikka ammatillinen koulutus työllistää merkittävän määrän opettajia. Jotta voidaan taata, että luku- ja kirjoitustaidon opetusta antaa koulutuksen saanut opettaja, on toteutettava opettajarekisteri, myös ammatillisen koulutuksen osalta, Eloranta korostaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa