SDP:n Eloranta: Uusi CAP kierrätyskorvaus parantamaan Saaristomeren tilaa

16.12.2021

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on tyytyväinen, että kansalliseen CAP-suunnitelmaamme tulee uusi kierrätyskorvaus, jonka rahoitus on noin 12 miljoonaa euroa. Kierrätyskorvauksen avulla voidaan edistää lantafosforin siirtymistä kasvinviljelyalueille. Tämä on tärkeätä, sillä maatalouden osuus Itämerta rehevöittävästä fosforikuormituksesta on 70 prosenttia, Saaristomerellä jopa 87 prosenttia.

– On harmillista, että kipsi jää CAP-suunnitelman ulkopuolelle. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että mineraalilannotteiden käytön vähentämistä ja kokonaisfosforikuormaa alentavana toimenpiteenä CAP-suunnitelmaan tulee uusi kiertotalouden toimenpide, joka sisältää jo aiemmin mukana olleet lietelannan sijoittamistoimen sekä ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättämistoimen. Uutena asiana on se, että se sisältää myös tiivistetyt aineet, eli esimerkiksi rakeiksi tiivistettyä lantaa, eduskunnan Saaristomeriryhmän varapj Eloranta kertoo.

Tavoitealan on suunniteltu nousevan ensimmäisen vuoden 260 000 hehtaarista viimeisen vuoden 400 000 hehtaariin. Toimenpide soveltuu myös runsasravinteisille orgaanisille aineille. Vesien hyvän tilan saavuttamiseen tähtäävät maatalouden toimet ovat pääosin CAP:n toimia ja niiden alueellinen tarve kuvataan vesien- ja merenhoidonsuunnitelmissa.

– On välttämätöntä, että kotieläintuotannossa syntyvä lanta siirrettäisiin sinne missä sitä viljelyssä tarvitaan eli lantafosfori tulee kierrättää kasvinviljelyalueille. On hyvä, että toimenpiteestä maksettava tuen taso on määritelty sellaiseksi, jolla saadaan todellista hyötyä lannoitukseen, ja jonka lisäksi ei tarvitsisi hankkia mineraalilannoitetta, mutta joka ei kuitenkaan kannustaisi millään lailla fosforin dumppaamiseen, Eloranta kertoo.

Valtioneuvosto käsitteli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kansallisen suunnitelman, eli ns. CAP-suunnitelman istunnossaan 16.12. Kansallinen lainsäädäntö on tarkoitus antaa eduskunnalle budjettilakeina syksyllä 2022. CAP-suunnitelman mukaiset tuet tulevat haettaviksi vuoden 2023 alussa.

Jaa sosiaalisessa mediassa