SDP:n Eloranta: Suomeen tarvitaan tutkimuslainsäädäntöneuvosto

15.6.2022

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) mukaan Suomeen tarvittaisiin tutkimuslainsäädäntöneuvosto. Eloranta on jättänyt aiheeseen liittyen kirjallisen kysymyksen.

– Ministeriöillä ja tutkimusorganisaatioilla ei ole yhteistä säännönmukaisesti toimivaa foorumia, jossa keskustella lainsäädäntöön liittyvistä uudistustarpeista tai havaituista ongelmista. Keskustelu toteutuu usein liian myöhäisessä vaiheessa. Seurauksena voi olla tutkimuksen kannalta toimimatonta lainsäädäntöä, resurssien tehotonta käyttöä ja jopa tutkimus- ja innovaatiotoiminnan edellytyksien heikentymistä ja sitä kautta TKI-toiminnalle asetettujen tavoitteiden heikompaa toteutumista, Eloranta sanoo.

Pääministeri Marinin hallituksen ohjelmassa, TKI-tiekartassa, sekä terveysalan tutkimus- ja innovaatiostrategiassa asetetaan korkeat odotukset suomalaiselle tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle. Suomalaista tutkimuslainsäädäntöä onkin uudistettu aktiivisesti erityisesti terveyteen liittyvän tutkimuksen alalla, esimerkkeinä biopankkilaki ja genomilaki.

– Suomen tavoitteena on pitkään ollut luoda tutkimustoimintaa tukevaa lainsäädäntöä, mutta toteutuneet muutokset eivät kaikki ole aina toivotulla tavalla parantaneet kansallisen TKI-toiminnan edellytyksiä. Ongelman juurisyitä ovat osaamis- ja resurssivaje tutkimuslainsäädännön lainvalmistelussa ja erityisesti vaikutusten arvioinnissa sekä tiedon ja kommunikaation puute modernin tutkimustoiminnan luonteesta ja lainsäädännöllisistä tarpeista. Ajatustenvaihtoa tutkimusorganisaatioiden ja lainvalmistelun välillä ei ole riittävästi, Eloranta sanoo.

– Säännöllisesti kokoontuva tutkimuslainsäädäntöneuvosto voisi toimia keskeisenä foorumina Suomen valtionhallinnon ja tutkimuskentän välillä tutkimuslainsäädännöllisten ja -hallinnollisten asioiden käsittelyssä ja näin olisi mahdollista saada aikaan aiempaa paremmin tutkimustoimintaa tukevaa lainsäädäntöä, Eloranta toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa