SDP:n Eloranta: Identiteettivarkauden ja tietovuodon uhrit tarvitsevat nyt suojelua

26.10.2020

///Korjaus aiemman tiedotteen otsikkoon: ”SDP:n Eloranta: Identiteettivarkauden ja tietovuodon uhrit tarvitsevat nyt suojelua”///

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen Psykoterapiakeskus Vastaamon tietovuodon esiin tuomista ongelmista. Tietomurron ja kiristyksen uhriksi itsekin joutunut Eloranta on saanut tapauksen jäljiltä valtavasti yhteydenottoja, joissa on tuotu esiin terapia-asiakkaiden valtavan hädän lisäksi erityisesti identiteettivarkauden uhrien turvaton tilanne. Elorannan mukaan hallituksen tulee ryhtyä ripeästi toimiin uhrien auttamisen lisäksi myös lainsäädännön epäkohtien korjaamiseksi.

– Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto, jossa satojen ja ehkä jopa kymmenientuhansien terapia-asiakkaiden potilas- ja henkilötiedot on vuodettu verkkoon, on järkyttänyt kaikkia, etenkin tietovuodon kohteeksi joutuneita. Hoitosuhteen yksityisyys ja luottamuksellisuus, yksi suurimmista luottamuksen alaisista asioista on rikottu. On tärkeää, että tietovuodon ja siihen liittyvän kiristyksen uhrit saavat tarvitessaan riittävästi tukea, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta korostaa.

– Olen saanut valtavasti yhteydenottoja kerrottuani oman kokemukseni tietomurron ja kiristyksen kohteeksi joutumisesta. Haluan sanoa kaikille uhriksi joutuneille ja muillekin, että jos voimavarat ovat vähissä, on mielenterveysongelmia tai kuormittava elämäntilanne, ei niissä ole mitään hävettävää ja on todella hyvä, että esimerkiksi terapiapalveluista haetaan apua. Käymissäni keskusteluissa tuli esiin useita epäkohtia ja samalla toivottiin, että eduskunnassa puututaan epäkohtiin. Niinpä tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen ja toimenpidealoitteen, Eloranta kertoo.

– Satojen ja jopa tuhansien kansalaisten henkilötunnusten paljastuminen verkossa pakottaa pohtimaan pelkän henkilötunnuksen käytön kieltämistä tunnisteena ilman vahvaa tunnistautumista. Tällä hetkellä pelkän nimen ja henkilötunnuksen avulla on mahdollista tehdä mm. verkko-ostoksia ja ottaa pikavippejä. Myös viranomaisten verkkoasioinnissa on pelkästään näillä tiedoilla mahdollista tehdä esimerkiksi aiheeton osoitteenmuutos tai ilmoittaa toinen ihminen, vaikka yrityksen vastuuhenkilöksi. Tuntuu aika käsittämättömältä, että tämmöinen on 2000-luvun digitalisoituneessa yhteiskunnassa vielä mahdollista, Eloranta ihmettelee.

– Yhteiskunnan toimin tulisi myös minimoida se haitta, jota tietomurron uhreille koituu. On kohtuutonta, että rikoksen uhrin pitää hakea erikseen luottokielto, rekisteröintikielto, osoitteenmuutoskielto ja osoitetietojen suojaus. Tästä aiheutuu myös kuluja. Luottokielto myös haittaa uhrin muuta elämää ja se tulee uusia määrävälein, eikä tämä silti takaa, etteikö ostoksia tai lainoja voisi toisen nimissä tehdä. Nyt tulee selvittää olisiko mahdollista saada nämä kaikki turvatoimet eli luottokielto, rekisteröintikielto, osoitteenmuutoskielto ja osoitetietojen suojaus maksuttomana viranomaispalveluna samasta paikasta, Eloranta vaatii.

Toimenpidealoitteessaan Eloranta ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin potilasrekisterien tietoturvan ja valvonnan varmistamiseksi, identiteettivarkauden uhrien suojaamiseksi, tietoturvalainsäädännön ajantasaistamiseksi mm. velvoittamalla henkilötunnuksen sijasta vahvan tunnistautumisen käyttöä mm. luottokaupassa ja viranomaisasioinnissa.

Jaa sosiaalisessa mediassa