SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa 20.10.2021

20.10.2021

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa 20.10.2021
Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

 

Arvoisa puhemies,

Tämä hallitus on sitoutunut siihen, että yhteiskuntamme kehittyy koronasta huolimatta kestävään ja tasa-arvoiseen suuntaan. Kaikista heikoimmassa asemassa olevista huolehditaan, meidän tärkeät julkiset palvelut niin koulut kuin terveysasemat pysyvät toiminnassa ja julkisen talouden kestävyydestä pidetään kiinni.

Hallitus on todistanut näiden tavoitteiden toteutumisen myös koronakriisin hoidossa. Kaikkialla maailmassa on uskottu vahvan julkisen talouden elvytyksen olevan reitti koronan aiheuttamasta taloudellisista kriisistä ulospääsyyn. Pandemia-aika on lisännyt jokaisen valtion velkaantumista Euroopassa. Suomi onneksemme kuuluu vähiten velkasuhdettaan kasvattaneiden maiden joukkoon.

Hallitus on luonut siltaa kriisistä yli pääsemiseksi ja nyt katse on yhteiskunnan avoinna pitämisessä terveysturvallisella tavalla sekä työllisyyden parantamisessa. Suomi on saavuttanut koronaa edeltävän tason nopeimpien joukossa. Työllisiä on jo yli 40 000 enemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka välissä on ollut historiallinen talouskriisi. Vuoden 2020 kesän pohjalukemista työllisyys on kasvanut yli 100 000 ihmisellä.

Jo vuosikymmeniä olemme kadehtineet Ruotsin korkeaa työllisyysastetta. Tämän vaalikauden aikana Ruotsin etumatka on kutistunut lähes puoleen ja on nyt pienempi kuin kertaakaan 2000-luvulla.

Tällä tiellä pitää jatkaa. Erityisesti osaajapula vaatii ratkaisuja. Siksi panostamme koulutukseen ja työvoimapalveluihin. Hallitus haluaa myös huolehtia siitä, että tulevaisuuden suomalaisessa hyvinvointivaltiossa voidaan turvata laadukas vanhustenhoiva, maksuton korkeakoulutus ja turvaverkot työttömyyden varalta. Tämän varmistamiseksi tarvitsemme korkean työllisyysasteen sekä työkäsiä paikkaamaan eläköitymistä.

Siksi hallitus pyrkii madaltamaan esteitä saapua työn perässä Suomeen, houkuttelemaan osaajia ja luomaan Suomesta kuva avoimena ja tulijat opiskelemaan tai työelämään tervetulleiksi toivottavana yhteiskuntana.

Arvoisa puhemies,

Kaiken tämän työn keskellä, mitä tekee eduskunnan suurin oppositiopuolue perussuomalaiset, tällä kertaa Liike Nytin tuella?

Puolue laatii hallitukselle välikysymyksen maahanmuutosta ja taloudesta tilanteessa, jossa Suomeen tulee historiallisen vähän niin työn perässä kuin myös humanitaarisin syin muuttavia. Siis aikana, jolloin kaikki muut keskittyvät koronakriisin hoitoon, terveyskeskusjonojen purkamiseen ja nuorten mielenterveysongelmien korjaamiseen, perussuomalaiset haluaa käyttää oppositiopolitiikan järeintä työkalua, välikysymystä siirtääkseen huomion, mihinkäs muuhunkaan kuin maahanmuuttoon.

Nyt tekosyyksi on kelvannut sisäministeriön työryhmän valmistelun perusteella lausuntokierrokselle lähetetty esitys, josta ei ole vielä hallituksen esitystä saatikka lopullista hallituksen linjausta.

Kun puolueella ei ole vastauksia kansalaisten todellisiin ongelmiin, se suuntaa katseensa suomalaisten päiden yli rajoille, joista se on löytävinään ratkaisut kaikkiin kansalaisten ongelmiin. Haloo perussuomalaiset, Suomi ja suomalaiset ovat täällä!

Muut oppositiopuolueet kokoomus sekä kristillisdemokraatit ovat katsoneet parhaaksi olla tämän välikysymyksen ulkopuolella.

Järeimmän opposition työkalun käyttäminen tässä asiassa on perussuomalaisilta tekemällä tehtyä oppositiopolitiikkaa. Välikysymyksessä perussuomalaiset ampuvatkin savikiekkoa, joka ei ole vielä edes ilmassa.

Marinin hallitus on sitoutunut edistämään hallittua ja inhimillistä turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa. Suomi tukee myös eurooppalaisten ratkaisujen löytämistä, sillä vain yhteneväisillä eurooppalaisilla käytännöillä voimme taata hallitun maahanmuuttopolitiikan.

Hallitus on korjannut viime kauden tarpeettomat turvapaikkapolitiikan kiristykset, kuten turvapaikanhakijoiden oikeusavun käyttömahdollisuuksien heikentäminen tai valitusaikojen lyhentäminen. Tämä hallitus uskoo, että asianmukainen ja turvapaikanhakijan oikeusturvasta huolehtiva turvapaikkaprosessi on sekä oikeudenmukaisin että kustannustehokkain järjestelmä.

Tavoite käsittelyaikojen nopeuttamisesta oli viime kaudella oikea, mutta nopeuttaminen edellyttää panostamista asialliseen oikeusapuun, prosessien alkuvaiheiden sujuvuuteen ja toisaalta viranomaisresursseihin, ei oikeusturvan heikentämiseen. Perheenyhdistämiseen liittyen pidämme tärkeänä edetä hallitusohjelman mukaan.

Arvoisa puhemies,

Afganistanin kriisi ja inhimillinen hätä ovat koskettaneet monia suomalaisia. Suomi on aina kantanut vastuunsa rauhan edistämisestä maailmassa ja ihmisten auttamiseksi kriisien tai sodan keskellä. Se on tarkoittanut apua kriisien lähialueelle pakeneville sekä siviilien auttamista turvaan pois sodan tai sorron keskeltä.

Älkäämme nytkään kääntäkö selkäämme heille, jotka ovat hengenvaarassa kriisin keskellä.

Jaa sosiaalisessa mediassa