Sdp:n eduskuntaryhmän Antti Lindtman: Jämsän seutu tarvitsee kaiken tuen paperiteollisuuden ahdingossa

26.8.2020

-Metsäyhtiö UPM:n päätös ajaa alas Kaipolan paperitehtaan kolme konetta ja siten myös sanomalehtipaperin tuotanto kotimaassa on järkyttävä isku perinteiselle paperipaikkakunnalle ja sen työntekijöille, toteaa Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Lindtmanin mukaan koko Jämsän seutu tarvitsee nyt kaiken tuen ja toimenpiteet taloudellisen iskun pehmentämiseen, ja maan hallitus on siihen valmis. Työntekijöiden tukemiseen tarvitaan valtion lisäksi myös yhtiön ja kunnan panosta, jotta työnsä menettävien toimeentulo ja tulevaisuuden usko voidaan turvata Kaipolan perustaneen vuorineuvos Juuso Waldenin hengessä. Walden tunnettiin työntekijöistä huolen pitäneenä patruunana.

Paino- ja kirjoituspaperien kysynnän pitkään jatkunut lasku yhdistettynä koronapandemian aiheuttamaan lisäkuoppaan koituivat valitettavasti Kaipolan paperitehtaan kohtaloksi.

– Ilmiön globaalia luonnetta kuvaa, että samaan aikaan ruotsalainen metsäjätti SCA ilmoitti lopettavansa painopaperin tuotannon Ortvikenin paperitehtaalla Keski-Ruotsissa. Myös SCA:n johto kertoi, että viimeinen naula arkkuun oli koronapandemia, joka on laskenut sanomalehtipaperin kysyntää 30-40 prosenttia, Lindtman toteaa.

SCA aikoo lopettaa tykkänään sanomalehtipaperin teon ja lisäävänsä massan tuotantoa isoilla investoinneille.

– Perimmäinen syy tehtaiden sulkemiseen on digitalisaatio ja sen aiheuttama painopaperin kysynnän hiipuminen. Globalisoitunut maailma käyttää yhä vähemmän painopaperia, yhä enenevässä määrin pahvia ja kartonkia verkkokaupan tarpeisiin, Lindtman arvioi.

Siksi Lindtmanin mielestä osoittaa sydämen kylmyyttä ryhtyä politikoimaan työnsä menettävien työntekijöiden ahdingolla, kuten muun muassa Petteri Orpo (kok) ja Lulu Ranne (ps) tekevät syyttämällä tehtaiden lakkautuksista maan hallitusta.

– Päinvastoin niin yhtiöiden kuin valtion ja kuntienkin on tehtävä kaikkensa työnsä menettävien ihmisten eteen, hän sanoo.

Sanna Marinin hallitus on pitänyt suomalaisia yrityksiä pystyssä miljardien eurojen tuilla vaikeassa taloustilanteessa. Metsäteollisuuden viime vuosien investoinnit mm. biotuotetehtaisiin eivät olisi lähteneet liikkeelle ilman valtion tukevaa panostusta. Suomi on pysynyt houkuttelevansa investointikohteena myös kansainvälisille sijoittajille, mitä osoittaa vaikkapa Googlen satojen miljoonien eurojen satsaukset Haminan datakeskukseen ja tuulivoimaan.

– Sdp näkee metsäteollisuuden jatkossakin elintärkeänä toimialana maallemme. Sen vuoksi mm. energiaverotusta kevennetään, väylämaksuja alennetaan ja päästökauppakompensaatiota kehitetään. Toivottavasti myös kokoomus tukee näitä elinkeinoelämää tukevia toimia eduskunnassa, Lindtman sanoo.

Metsäteollisuudessa liipaisimella ovat erityisesti hankalien matkojen päässä sijaitsevat tehtaat, joissa on vanhoja koneita. Lisäongelmia aiheuttaa, jos lähistöllä ei ole raaka-ainetta toimittavaa sellutehdasta.

Myös UPM aikoo lisätä massan tuotantoaan. UPM:n johtaja Anu Ahola kutsui Kaipolan tehdasta ”sijaiskärsijäksi”, sillä hänen mukaansa tehtaan lakkauttamiseen johtivat sen ulkoiset tekijät, viimeisenä niittinä koronaepidemia.

Jaa sosiaalisessa mediassa