SDP:n Berg iloitsee Hallituksen lisätalousarvioesityksestä ja kiittää Rinteen hallitusta erityisesti voimakkaista panoksista liikennehankkeisiin

18.6.2019

Hallitus saa kiitosta myös panostuksista ammatilliseen koulutukseen ja Kelan toimintaan.

Hallitus esittää lisämäärärahaa muun muassa perusväylänpitoon ja liikennehankkeisiin tämän vuoden toisessa lisätalousarvioesityksessä. Perusväylänpidon määrärahasatoon ehdotetaan 40 miljoonan euron korotusta tälle vuodelle. Ammatillisen koulutuksen opettajien palkkaamiseen lisätään 20 miljoonaa euroa. Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvarahastojen toimintakuluihin ehdotetaan yhteensä 15 miljoonan euron määrärahalisäystä perustoimeentulohakemusten käsittelyyn ja vuosilomasijaisten palkkaukseen.

– Iloitsen erityisesti siitä, että määrärahoja esitetään myös Kokkola–Pietarsaari-radan, Tampere–Seinäjoki-radan ja vt 3 Hämeenkyrön ohitustien parantamiseen. Tämä on tärkeää näiden alueiden elinvoiman kannalta, Berg kiittää.

– Suomi tunnetaan huippuosaamisen maana, jossa tulevaisuus rakennetaan osaamisella ja tieteellä. Monet nuoret putoavat pois koulutuksesta ja sen myötä työelämästä vain sen takia, että heillä ei ole varaa oppimateriaaleinen tai eivät saa tarvitsemaansa apua. Viime hallitus leikkasi massiivisesti ammatillisestä koulutuksesta ja lähiopetus vähennettiin rajusti. Nyt on muutosten aika, sillä Rinteen hallitus aikoo palkata lisää opettajia ja se on aidosti investointi tulevaisuuteen, Berg sanoo.

– Viime vallikaudella hallitus leikkasi rajusti ja epäinhimillisesti Kelan toiminnasta ja myös ihmisten toimeentulosta. Rinteen hallitus on sitoutunut näiden epäkohtien korjaamiseen. Nyt on aika rakentaa inhimillistä Suomea, jossa jokaisesta pidetään huolta taustastaan riippumattaa, Berg toteaa. 

Jaa sosiaalisessa mediassa