SDP:n Anneli Kiljunen: Vanhusasiainvaltuutetun virka on tervetullut

11.6.2021

– Pitkään toivottu vanhusasiainvaltuutetun virka on vihdoin tulossa maahamme. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet viran tarpeellisuuden, muun muassa vanhusten palveluiden laiminlyönnin vuoksi. Vanhusasiainvaltuutetun tehtävänä on seurata ikääntyneiden aseman ja oikeuksien toteutumista yhteiskunnassa. Hänen tehtävänään on puuttua epäkohtiin ja tehdä parannuksia sekä avauksia kehitettävistä toimista, iloitsee kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.).

Ikäihmisten arki, tarpeet ja näkemykset on otettava huomioon, kun kehitetään tulevia hyvinvointialueita ja kuntia. Entistä useampi meistä asuu kotona ikääntyessämme. Koti, asuinympäristö ja tarvittavat palvelut tulee huomioida entistä tarkemmin.

– Näitä palveluita ovat esimerkiksi kotiin tuotavat palvelut, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä omaishoidon tuki. On nimittäin hyvä huomata, että kaikesta hoivasta 80 prosenttia on omaisen tai läheisen toteuttamaa, painottaa Kiljunen.

– Ikääntyminen ei ole sairastamista vaan muuttuviin elämäntarpeisiin vastaamista. Ikäihmisiä tulee huomioida kunnan tieinfrassa esteettömillä ratkaisuilla, liikuntapalveluiden tulee tukea toimintakykyä arjessa ja palveluita on oltava lähellä. Näitä kaikkia toivon vanhusasiainvaltuutetun seuraavan ja edistävän, kiteyttää Anneli Kiljunen.

Jaa sosiaalisessa mediassa