SDP:n Anneli Kiljunen: Lääkärihelikopteripäätös olisi vaatinut lisäselvityksiä

17.3.2022

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen on pettynyt sote-ministerityöryhmä päätökseen sijoittaa Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin tukikohta Kouvolassa sijaitsevaan Uttiin. Päätös asiasta tehtiin tänään 17.3.2022.

– Turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut Suomessa ja kansainvälisesti radikaalisti viimeisen kolmen viikon aikana ja siksi olisin toivonut, että ennen lopullista päätöstä olisi tehty tarkat uudet analyysit muuttuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi niin puolustusvoimien kuin terveydenhuollon lääkärihelikopterin turvallisen toiminnan näkökulmasta. Nyt näin ei tehty ja siitä olen pettynyt, Kiljunen kertoo.

Utissa toimii tällä hetkellä Suomen yksi merkittävimmistä puolustusvoimien lentotukikohdista, jonka rooli ja merkitys maamme turvallisuuden näkökulmasta tulee kasvamaan entisestään. Sen läheisyyteen sijoitetaan nyt lääkärihelikopterin tukikohta.

– Tämä on mielestäni suuri turvallisuusriski lääkärihelikopteritoiminnan täysmittaiseen 24/7, vaikuttavaan, tehokkaaseen toimintaan ja kansalaisten yhdenvertaiseen mahdollisuuteen saada ensihoidon lääkärihelikopterin palveluita elämän kannalta kriittisessä tilanteessa. Tämän lisäksi oikeusasiamiehen vaatima yhdenvertaisuus ei toteudu lääkärihelikopteritoiminnassa. Nyt tehdyn päätöksen seurauksena vahvistetaan ensisijaisesti pääkaupunkiseudun lääkärihelikopteritoimintaa kahdella kopterilla ja samalla iso osa Etelä-Karjalan alueesta, esimerkiksi Parikkalan alue jää sen toiminnan ulkopuolelle, Kiljunen sanoo pettyneenä.

Jaa sosiaalisessa mediassa